Volvo kehittämään Uberin robottiautoja

Volvo ja kohuotsikoissa paljon näkynyt kyytipalvelu Uber lähtevät kehittämään itseohjaavia robottiautoja. Volvo on ollut jo aktiivinen jo automaattisesti kulkevissa ajoneuvoissa, mutta 300 miljoonan dollarin yhteinen lisäpanostus tulee silti tarpeeseen. Uber on sopinut myös autojen ostamisesta Volvolta.

Piilaaksosta maailmalle ponkaissut Uber on kehittänyt robottiautojen tekniikkaa, mutta hakee Volvon yhteistyön kautta uutta kehityspanosta. Testi Volvon XC90s -maastureilla (kuvassa) alkavat lähiaikoina Yhdysvalloissa Pittsburghissa. Kokeiluajan autoissa on myös kuljettaja varotoimena.

Volvolla on tulossa testejä laajemmin Kiinassa ja Euroopassa esimerkiksi Isossa Britanniassa.

Volvo Cars käynnistää Ison-Britannian suurimman ja kunnianhimoisimman autonomisen ajamisen projektin. Volvo on kehittämässä autonomisen ajamisen järjestelmiä osana sitoutumistaan tavoitteeseen, jonka mukaan kukaan ei menehtyisi tai loukkaantuisi vakavasti uudessa Volvo -autossa enää vuonna 2020.

’’Autonominen ajaminen edustaa merkittävää loikkaa eteenpäin autoturvallisuudessa. Mitä nopeammin autonomiset autot saadaan maanteille, sitä enemmän ihmishenkiä säästyy’’, sanoi muutama kuukasi sitten tulevista testeistä Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.

Ruotsalaisyhtiö on ollut autoturvallisuudelle lähes synonyymi vuodesta 1959, jolloin se kehitti ensimmäiset kolmipisteturvavyöt autoihin. Volvon omistaa nykyisin kiinalainen Zhejiang Geely Holding. Yrityksellä on Kiinan lisäksi edelleen autotehdas Göteborgissa. Moottorit ja korin osia tulee edelleen Ruotsin tehtailta.

Uber ja Volvo pyrkivät saamaan robottiautot laajemmin liikenteeseen vuoteen 2021 mennessä.

LISÄÄ: Tiedote (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639