Timanttien avulla ohuita johtimia älykankaisiin

Yhdysvaltalaistutkijat ovat löytäneet keinon koota atomeja ohuiksi sähköjohdoiksi. Timanttien avulla luotuja johtimia voidaan käyttää tulevaisuudessa esimerkiksi älykankaissa.

Näin ohut lanka syntyy. Paina kuvasta.

Stanfordin yliopiston ja SLAC National Accelerator Laboratoryn tutkijoille saavutus on pienin mahdollinen itsekoostuva rakenne. Nanotimantit tarttuvat eri atomeihin ja sopivan kokoisina ja muotoisina ne yhdessä ohjautuvat langaksi, jossa atomit muodostava johteen ja timantit eristeen.

Teknisesti uudenlaisia rakenteita voisi käyttää kokoamaan pieniä johtoja esimerkiksi kankaisiin, jotka tuottavat sähköä, optoelektronisiin laitteisiin, jotka hyödyntävät sekä sähköä että valoa ja jopa suprajohtaviin materiaaleihin.

Muodostuvilla neulamaisilla johdoilla on puolijohtava ydin kuparin ja rikin (chalcogenide) yhdistelmästä ja nanotimanttien (diamondoid) muodostaessa eristävän kuoren. Asennustyökaluina käytettävät nanotimantit ovat pieniä, keskenään lukittuvia häkkejä hiiltä ja vetyä.

Van der Waalsin voimin kautta ne ovat vahvasti keskenään puoleensa vetäviä voimia ja töissään tutkijat saivat aikaan rakenteita, jotka olivat jopa paljaalla silmällä nähtävissä.

LLSÄÄ: Nanobitteja.fi (LINKKI) ja tutkijoiden tiedote(LINKKI)

Kuva: SLAC National Accelerator Laboratory ja SIMES/Hao Yan

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!