Nokian Bell Labs tulee Ouluun – uusi tutkimuskeskus

Nokian Bell Labs ja Oulun yliopisto käynnistävät uuden tutkimuskeskuksen  tulevaisuuden langattomien teknologioiden kehittämiseksi. Ouluun perustetaan yhteinen Joint Center for Future Connectivity -tutkimuskeskus.

Ouluun perustettavan uuden Nokian Bell Labsin ja Oulun yliopiston keskuksen tutkimusteemoina ovat aluksi uusien radioteknologioiden kehittäminen 5G:lle sekä 5G:n varhaisvaiheen mahdollisuuksien demonstroiminen. Yhteistyösopimukseen liittyen on jo käynnistetty kärkiprojekti, joka keskittyy 5G-radiotaajuisten järjestelmien integroitujen piirien suunnitteluun, 5G-testiverkkoon ja järjestelmäteknologioihin.

“5G:n ja seuraavien sukupolvien teknologioiden parissa työskentelevän insinöörin täytyy hallita uusimmat teknologiat pystyäkseen kehittämään radikaaleja konsepteja ja ratkaisemaan langattoman tulevaisuuden suuria haasteita. Syventämällä vuorovaikutusta yliopiston kanssa voimme määrittää tulevaisuutta yhdessä”, sanoo Nokia Bell Labsin tutkimusosaston johtaja Jari Hulkkonen.

Nokian ja Oulun yliopiston tavoitteena on olla maailman johtava tulevaisuuden langattomien teknologioiden kehittäjä ja ideoija. Tulevaisuuden disruptiivisilla 10X-teknologioilla voidaan saavuttaa nykytilaan verrattuna kymmenkertaisia vaikutuksia digitaalisen aikakauden tietoverkkoihin: ääretöntä tiedonsiirtokapasiteettia, merkittävästi kasvavaa energiatehokkuutta, korkeampaa sovellustietoisuutta ja sisäänrakennettua itseoptimointia.

“Nokia on ollut yksi tärkeimpiä yhteistyökumppaneitamme kahden vuosikymmenen ajan. Uusi tutkimuskeskus hyödyttää molempia osapuolia kouluttamalla uusia osaajia digitaalisen yhteiskunnan tarpeisiin,” sanoo Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.

Yhteistyön avulla Nokia voi varmistaa sen, että tulevien viestintäverkkojen oikeat tekniset valinnat ja arkkitehtuuri tehdään riittävän ajoissa. Yhtiö hyötyy myös yliopiston live-lab-ympäristöstä, jossa voidaan yhdessä testata esikaupallisia tuotteita.

Oulun yliopiston CWC:n ja VTT:n laboratorioon  on  saatu käyttöön Nokian toimittamat 5G-protolaitteet (kuvassa). Suuren kaistanleveyden järjestelmien ansiosta voidaan kokeilla jopa useiden gigabittien sekunttinopeuksia ja tulevaisuuden IoT-ratkaisuja

 “Uusi tutkimuskeskus syventää vuorovaikutusta teollisuuden avainkumppanimme Nokian kanssa”, sanoo akatemiaprofessori Matti Latva-aho Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimusyksiköstä.

LISÄÄ: CWC-5G (LINKKI), Oulun 5G-testiverkko (LINKKI)  ja 5G-aiheisia uutisia Uusiteknologia.fi-palvelussa  (LINKKI)

Kuva: Nokian 5G-tekniikkaa, Oulun yliopisto. Kuvaaja Juha Sarkkinen.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!