Nokia leikkaa ja suoraviivaistaa – jatkaa silti panostuksia tutkimukseen

Nokia kiihdyttää strategiansa toimeenpanoa, yksinkertaistaa toimintamalliaan ja ryhtyy toimenpiteisiin kannattavuuden varmistamiseksi. Myynti siirtyy osaksi liiketoimintaryhmiä ja samalla yritys leikkaa kulujaan 800-1200 miljoonaa euroa kolmessa vuodessa sekä irtisanoo väkeään. Silti pitkän aikavälin tutkimukseen panostetaan edelleen yrityksen Bell Labsin kautta.

Nokian Bell Labs palkitsi innovaattorit

Nokian Bell Labsin kehittäjäkisassa ykkössijan ja 100 000 dollarin palkinnon sai Samory Kpotufe koneoppimisen kehittämisestä sekä toisen palkinnon UCLA-yliopiston Aydin Babakhani terahertsin tunnistusratkaisustaan. Kolmanneksi tuli israelilainen kehittäjäryhmä, joka on kehittänyt massiivitason langattomia IoT-yhteyksiä.

Oulu tiukemmin tietoliikenneyhteistyöhön

Oulun yliopisto lähtee Aallon ja Helsingin yliopiston kanssa Nokia Bell Labsin Distinguished Academic Partner -kumppanuusohjelmaan. Yhteistyön tiivistämisellä haetaan uusia keinoja kehittää tulevaisuuden verkkoratkaisuja. Mukana on 25 huippuyliopistoa eri puolilta maailmaa.

Nokian Bell Labs tulee Ouluun – uusi tutkimuskeskus

Nokian Bell Labs ja Oulun yliopisto käynnistävät uuden tutkimuskeskuksen tulevaisuuden langattomien teknologioiden kehittämiseksi. Ouluun perustetaan yhteinen Joint Center for Future Connectivity -tutkimuskeskus.

Nokia toi Bell Labsin Suomeen

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto käynnistivät huhtikuussa tutkimusyksikön datatieteen ja tietoverkkojen tutkimukseen. Yksikkö tekee tiivistä yhteistyötä Alcatel-Lucent-kaupan myötä Nokialle siirtyneen amerikkalaisen Bell Labsin kanssa.