Hybridi ensin, sitten vasta täyssähköauto

Henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet Trafin mukaan alkuvuoden aikana kahdeksan prosenttia. Perinteisten bensiiniautojen jälkeen ladattavat bensiinihybridit ovat lisänneet suosiotaan, mutta täyssähköautojen kauppa kasvaa edelleen varsin maltillisesti.

Sähkö-, kaasu-, ja ladattavien hybridihenkilöautojen ensirekisteröinnit 1/2017 – 6/2018. Lähde Trafi.

Uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin Suomessa, Trafin mukaan alkuvuoden aikana 69 600. Niistä vaihtoehtoisia käyttövoimia hyödyntäviä autoja ensirekisteröitiin alkuvuonna 3973 kappaletta, joka on enemmän kuin koko viime vuoden aikana yhteensä.

Kasvua selittää ennen kaikkea ladattavien bensiinihybridien suosion kasvu, joita ensirekisteröitiin tammi-kesäkuussa 2 794 kappaletta. Määrä on jo alkuvuonna suurempi kuin koko viime vuoden aikana, jolloin ladattavia bensahybridejä ensirekisteröitiin 2 401 kpl.

Täyssähköautojen ensirekisteröinti on puolestaan selvästi maltillisemmassa kasvussa. Uusia sähköautoja ensirekisteröitiin vain 352 kappaletta kesäkuun loppuun mennessä, mikä on vain hieman enemmän viime vuoden alkupuoliskoon (272 kpl) verrattuna.

Kuva: Volvo