Laaja viritettävyys tuo apua tulevaisuuden antenneihin

Drexel Universityn tieteilijät yhteistyökumppaneidensa kanssa ovat löytäneet keinon valmistaa ohutta materiaalia, joka parantaa mikroaaltoenergian kulkua. Viritettävät dielektriset materiaalit voisivat  tutkijoiden mukaan olla ratkaisu tulevaisuuden antenniratkaisuiksi.

Koska matkaviestinnän kysyntä tekee taajuusalueesta yhä ruuhkaisempaa ja uusia tekniikoita tarvitaan luomaan taajuuksille sovittautuvia antenneja.

Drexel yliopiston tutkijat ovat osoittaneet nyt yhteistyökumppaneidensa kanssa, miten ferrosähköinen materiaali voidaan suunnitella siten, että alueseinämien avulla voidaan toteuttaa mikroaaltojen siirtoa paremmalla taajuushallinnalla kuin nykyisin käytössä olevat tekniikoilla.

Saavutus tuo uutta valoa rakenteellisiin piirteisiin, joita pidetään yleensä staattisina ja haittaavina, mutta jotka dynaamisesti tehtyinä ovat todellisuudessa avain materiaalin erityiseen kykyyn.  Tutkimusta tekemässä olivat Drexelin yliopiston lisäksi israelilaisen Bar-Ilan yliopiston, Berkleyn ja Santa Barbaran yliopiston  sekä Pennsylvanian yliopiston tutkijat.

Kuva: Drextel University / Felice Macera

Oheinen Drextelin tiedotekuva esittää taitelijan näkemyksen alueiden rajamuunnoksia materiaalissa, jonka diffuusiraja erottaa linjautuneita dipolivyöhykkeitä ferrosähköisessä kidekalvossa.

Näiden kaksiulotteisten vikakohtien viritettävät resonanssivaihtelut mahdollistavat mikroaaltoisten radiotaajuisten dielektristen häviöiden vähentämisen alle kiteen luonnollisen rajan.

Uudenlaista aluerakennetta voidaan hyödyntää saavuttamaan erittäin pienet häviöt ja poikkeuksellisen taajuusselektiivisyyden ilman pietsosähköistä resonanssia.

Yhdellä rakenteella on saavutettavissa resonanssitaajuuden viritys yli koko L-, S- ja C-mikroaaltokaistojen (1-8 gigahertsiä) – alue on noin sata kertaa suurempi kuin parhaassa luonnostaan viritettävässä materiaalissa.

Lisää: Nanobitteja.fi (LINKKI) ja Drextelin yliopiston uutistiedote (LINKKI) ja tutkimusartikkeli Nature-tiedelehdessä (LINKKI).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran kuukaudessa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/