Rankkojen olosuhteiden CAN XL -protokolla kehitteillä

Vaikka siirtyminen perinteisestä CAN 2.0 automaatioväyläprotokollasta uuteen CAN Flexible Data Rate -versioon on vasta aluillaan, miettivät jo autojen väylätekniikoiden standardoijat seuraavaa XL-kehitysaskelta. Uutuus on tulossa käyttöön 2020-luvulla autojen tutkiin ja eCALL-järjestelmiin.

Automaatioaluen CAN-järjestö CiA (CAN in Automation) on perustanut uuden CAN XL Special Interest Groupin (SIG) -ryhmän, jossa kehiteään jo seuraavaa autojen ja automaation CAN-protokollaa.

Aiheesta järjestettiin viime vuoden lopulla ideointikokous, jossa oli mukana kaikki tärkeimmät alueen piirivalmistajat ja järjestelmäintegraattorit.

Uuden tulevan CAN XL-tiedonsiirtokerros on tarkoitettu sopimaan myös TCP/IP-viestintään, esimerkiksi autojen uusimpiin tutka-antureihin ja eCall-hälytysjärjestelmiin.

Viime vuoden lopun kehittäjätapahtumassa SIG-yhteisön asiantuntijat pyysivät CAN XL -protokollalta erityisesti yhteensopivuutta CAN FD:n kanssa. Uuden protokollana pitäisi tarjota vähintään kymmenen megabitin sekuntinopeutta ja silti säilyä mahdollisimman yksinkertaisena rakenteeltaan.

Uudessa CAN XL -protokollassa tuetaan tietojen mukaan vain yhtä kehysmuotoa, jossa on 11-bittinen prioriteettitunniste. Jos CAN XL-tiedonsiirtokerros standardointi saadaan onnistumaan nopeasti niin ensimmäisiä yhteensopivuuskokeita voidaan laitteiden välillä tehdä jo 2020-luvun alkupuolella

LISÄÄ: CiA (LINKKI) ja järjestön tiedote (LINKKI)

Kuvituskuva: Rohde & Schwarz

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018