Espooseen uudenlaisia 5G-tukiasemia ja IoT-antureita

Nokian kampuksella Karakalliossa on kehitetty 5G-tekniikkaa valopylväisiin ja esimerkiksi joukkoliikennepysäkeille. Nyt LuxTurrim5G-kehitysprojekti on laajentumassa pikimmiten myös muualle niin Espoossa kuin muissakin kaupungeissa.

Mukaan aktiiviseen projektiyhteistyöhön seuraavalle kahden vuoden periodille on tulossa kaikkiaan jo 28 yritystä. Tavoitteena on viedä näitä uusia ratkaisuja myös Intensiivisen yhteistyön ja hyvien tulosten myötä. Espoossa edelleen kehitettävä pilottiympäristö on erittäin tärkeä ponnahduslauta lopulliseen käyttöön.

”LuxTurrim5G-hanke on luonut oikeita älykaupungin elementtejä, joiden pohjalta Espoo pystyy kehittämään Nokian Campuksen viereen nousevaa modernia Keran kaupunginosaa. Espoo on jo sitoutunut jatkamaan 5G-älypylväsverkkoa Keran asemalle, mikä mahdollistaa mm. itseohjautuvan bussin liikennöinnin”, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Ensimmäisen reilun kahden vuoden jakson päättyessä toukokuun lopussa LuxTurrim5G-konsortio järjesti Nokian kampuksella Impact Day -tapahtuman, jossa esiteltiin jatkosuunnitelmia ja saavutettuja tuloksia lukuisien käytännön demojen muodossa.

Uudenlaiset valopylväisiin integroidut 5G-tukiasemat.

”Jatkosuunnitelmiin kuuluu vahva liiketoiminnallinen kehitys, jossa pyritään yhdessä luomaan laajoja datamassoja fiksusti hyödyntäen uusia liiketoimintakonsepteja ja uutta bisnestä. Osana tutkimusta on ns. Neutral host- operaattorimallin edellytysten selvittäminen”, sanoo projektipäällikkö Pekka Wainio Nokia Bell Labsista.

Maailmalla näitä ratkaisuja odotetaan jo kovasti ja LuxTurrim5G-ekosysteemin yritykset tähtäävätkin uusilla tuotteillaan vahvasti kansainvälisille markkinoille ja miljardiluokan liiketoimintaan.

”5G-älypylväskonseptiin perustuva kaupunkiverkko luo alustan moninaisille älykaupungin digitaalisille palveluille, mikä tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia useille eri toimijoille. LuxTurrim5G-ekosysteemin luoma pilottiympäristö mahdollistaa näiden testaamisen käytännössä jo nyt, mikä vauhdittaa 5G-älykaupunkikehitystä merkittävästi”, sanoo Nokian Mobile Networks -liiketoimintaryhmän johtaja ja Suomen maajohtaja Tommi Uitto.

Nokia Bell Labs on kehittänyt millimetriteknologiaan perustuvan älypylvääseen integroitavan 5G-radiokonseptin ja toteuttanut 5G-älypylvästestiverkon Nokian kampukselle Espoon Karaportissa, jossa on pilotoitu uusia digitaalisia kaupunkipalveluja yhdessä muiden partnereiden kanssa.

Koska kaupunki omistaa tyypillisesti valaisinpylväät, tulee kaupungin katuinfrastruktuurin suunnittelussa huomioida 5G-pylväiden tarpeet. Kaupunkien tiedonhallintaan ja kaupunki-infran suunnitteluun erikoistunut Sitowise on kehittänyt hankkeessa tähän tarpeeseen modernit 3D-työkalut, joiden avulla tietoverkkojen suunnittelu voidaan tuoda osaksi kaupunkisuunnittelua.

Uusien palveluiden pilotointia ovat tehneet mm. Vaisala (sää ja ilmanlaatu), Teleste (videovalvontaratkaisut, infonäytöt), Indagon (paikantaminen, älyliikenne), Ensto (valaistus) ja Rumble Tools (drone-palvelut).

TAUSTA: Nokia Bell Labsin vetämän monialaisen yritysryhmän kehittämä 5G-älypylväisiin perustuva verkko luo älykaupungin digitaalisen selkärangan. LuxTurrim5G-hankkeessa kehitetty älypylväskonsepti, jossa valaisinpylväisiin on integroitu 5G-tukiasemia, erilaisia sensoreita, videokameroita, näyttöjä ja muita laitteita luo alustan, joka mahdollistaa supernopeat tietoliikenneyhteydet ja älykaupungin

Kuvituskuva: Valopylväiden lisäksi 5G-tukiasemat voidaan valopylväiden lisäksi ”piilottaa” näyttötauluihin tai joukkoliikennepysäkkeihin.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/