Telia aloitti kesän aluksi lankapuhelinverkon purkamisen

Ensimmäiset lakkautettavan Telian lankapuhelinverkon liittymät suljettiin kesäkuun alussa. Osa liittymistä on ollut kokonaan käyttämättömiä, mutta puolet kuluttajista haluaa jatkaa vanhan lankapuhelinnumeron käyttämistä mobiilitekniikalla. Elisan tapaan Telia tarjoaa kännyköihin tutun lankanumeron.

Lankapuhelinpalveluiden alasajo on edennyt kevään aikana suunnitellusti runsaan 4 000 kuluttajaliittymän irtisanomisella. Asiakkaat ovat lopettaneet irtisanottuja liittymiä ja Telia on järjestänyt korvaavia palveluita niitä halunneille asiakkaille. Ensimmäinen erä poistuvia liittymiä suljettiin kesäkuun alussa.

”Lankapuheluiden siirtymisestä mobiiliksi kertoo se, että yli neljännes nyt kontaktoiduista asiakkaista ei ole tarvinnut lainkaan korvaavaa palvelua lankapuhelimen tilalle. Vajaa puolet on jatkanut vanhan lankapuhelinnumeron käyttöä pöytä-gsm-puhelimella”, kertoo teknologiajohtaja Jari Collin, Telia Finland.

Telia ilmoitti vuoden alussa lakkauttavansa lankapuhelinpalvelujen tarjoamisen vuoden 2019 kuluessa. Niiden osuus koko puheliikenteestä on ollut vain kolmen prosentinluokkaa ja monille puhelin on ollut vain turvakäyttöön. Mobiililaitteiden vyöry on tehnyt tehtävänsä. Aivan kuten NMT korvasi ARP:n ja GSM NMT:n.

Telian mukaan verkossa olevat laitteet ovat jo niin vanhentuneita, että verkon ylläpito ja korjaaminen on pitänyt tehdä jo pitkään poistetuista laitteista saataviin varaosiin. Koko verkon toiminnan loppuessa Telia purkaa loputkin lankapuhelinverkon keskukset, keskittimet ja muut laitteet.

Lankapuhelinpalveluiden purkaminen ei kuitenkaan koske kupariyhteydellä toimivia laajakaistaliittymiä, jotka käyttävät edelleen keskus- ja taloyhtiökaapelointeja.

Kuvituskuva: Telia

TAUSTAA: Lankapuhelimien historiaa

Lankapuhelimen aikakausi Euroopassa alkoi kesällä 1877, kun puhelinta esiteltiin Plymouthissa laitteen keksijän Alexander Graham Bellin läsnä ollessa. Puhelinta kokeiltiin samana vuonna Norjassa, Ruotsissa ja Saksassa. Puhelininnostus huomattiin myös Suomessa. Virallisessa lehdessä kirjoitettiin ”telefonista” syyskuussa 1877. Nimen suomenkieliseksi vastikkeeksi tarjottiin ”pitkäkorvaa”.

Suomen ensimmäinen puhelinlinja perustettiin jo joulukuussa 1877. Tuolloin helsinkiläinen metallitehtailija Johan Nissinen rakennutti Annankadun ja Eerikinkadun kulmaukseen yhteyden pihan yli tehtaan konttorihuoneistosta myyntitiloihin.

Ensimmäinen kahdeksanlinjainen puhelinkeskus otettiin käyttöön Turussa v. 1882. Samana vuonna Turussa perustettiin Suomen ensimmäinen puhelinyhdistys, ja perässä tulivat Tampere, Helsinki, Viipuri, Vaasa ja Oulu.  Ensimmäiset pysyvät kaukopuhelinyhteydet rakennettiin vuonna 1884 Helsingin ja Porvoon sekä Turun ja Naantalin välille.

Ensimmäinen automaattinen puhelinkeskus otettiin käyttöön Helsingissä vuonna 1922, ja siinä oli 2000 numeroa. Seuraavina vuosikymmeninä paikallispuhelut automatisoitiin vähitellen kaikilla paikkakunnilla, ja 1960-70-luvulla myös kaukopuhelut automatisoitiin.

Lankapuhelinten määrä kasvoi 1990-luvulle asti. Vuonna 1993 talouksista 94 prosentilla oli ainakin yksi lankapuhelin käytössään, mutta Gsm-palveluiden käyttöönotto muutti tilannetta nopeasti, ja matkapuhelinliittymien määrä saavutti lankaliittymien määrän jo vuonna 1998. Kumpiakin liittymätyyppejä oli tuolloin noin 2,75 miljoonaa.

Lähteet:  U.E.Moisala, Kauko Rahko, Oiva Turpeinen: Puhelin ja puhelinlaitokset Suomessa 1877 – 1977 Oiva Turpeinen: Yhdistämme. 200 vuotta historiaa – haasteena tulevaisuus Lennätinlaitoksesta Telecom Finland Oy:ksi  LVM, Tilastokeskus

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/