Navigointiratkaisuihin mallia pöllöistä

Yhdysvaltalaisen Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijoiden mukaan keino, jolla pimeässä saalistavat latopöllön aivot käyttävät ääntä saaliin löytämiseen, voisi olla mallina tulevaisuuden elektronisille suuntaaville navigointiratkaisuille.

Penn State yliopiston tutkijat ottivat mallia pöllöjen biologisesta kuulojärjestelmästä, jotka voivat rekisteröidä ja analysoida niitä pieniä eroja äänen saapumisajassa korviin ja sitten paikantaa äänilähde.

”Latopöllöt selvittävät suunnan, mistä ääni tulee yhdestä kahteen asteen tarkkuudella”, kertoo tutkimuksia vetänyt Penn Staten yliopiston Saptarshi Das.

Kyky käyttää ääntä paikannukseen riippuu korvien välisestä etäisyydestä. Latopöllöillä tämä etäisyys on melko pieni, mutta aivojen piirit ovat mukautuneet tähän ja pystyvät erottelemaan tämän pienen eron.

Objektien paikantaminen äänen perusteella ei ole kovin helppoa. Äänen nopeus on nopeampaa kuin pöllön hermot pystyvät toimimaan.

Kun pöllön aivot ovat muuntaneet äänen sähköiseksi pulssiksi se hidastuu. Sitten aivojen piirit käyttävät eripituisten hermojen hilaa, kaksine sisääntuloineen sen määrittämiseksi, mikä on se kohta missä kaksi signaalia osuvat yhteen.

Saptarshi Das on tiiminsä  kanssa luonut uudenlaisen piirin, joka voi hidastaa tulosignaaleja ja määrittää osumapisteen jäljittelemällä pöllön aivojen toimintaa.

”Nyt meidän on vain mukautettava nämä neurobiologiset arkkitehtuurit puolijohdelaitteillemme”.

Ryhmä hakee jatkossa nyt muitakin eläimiä ja aistinratkaisuja tulevia tutkimuksia varten.

”On useita eläimiä, joilla on erinomainen sensorointikyky näön, kuulon ja haistamisen suhteen”, toteaa Saptarshi Das. ”Ihmiset eivät ole parhaita tässä suhteessa.”

Lisää: Nanobitteja (LINKKI) ja Penn Penn State yliopiston tiedoteuutinen (LINKKI) ja tutkijoiden tiedeartikkeli Nature Communication -lehdessä (LINKKI).

Kuva: Penn State University / Jennifer McCann ja Sarbashis Das

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/