Teknologia19: Robotit ja automaatio esille – kävijöitä 14 558

Viime viikon Teknologia-messut keräsi Helsinkiin kolmeksi päiväksi 14 558 kävijää ja lähes 500 yritystä, joista startup-yrityksiä oli 29. Tarjonnassa korostuivat yhteistyörobotit sekä automaatio ja elektroniikan teollisuustekniikalla ryyditettynä.

Teknologia19-tapahtuma koostui useista erillisinä messuina järjestetyistä osuuksista, joilla on nykyisin entistä enemmän synergiaa toistensa kanssa mutta myös erilaisuutta. Esimerkiksi robotiikka on nousemassa esille yhteistyörobottien kautta, joita messuhallissa oli esillä jopa toistakymmentä.

Elektroniikan uusin osto-opas oli aiempaa ohuempi, mutta jakelijatiedot löytyvät AMT-hakemistojen Kari Aholan mukaan myös netistä päivitettynä myöhemminkin.

Muutenkin automaatio sähköisine ohjauksineen ja hydrauliikka sekä pneumatiikkaratkaisuin oli voimakkaasti esillä. Alue panostaa myös markkinointiin selvästi aiempaa enemmän.

Teknologiassa oli myös elektroniikan komponentteja, sulautettuja, suunnittelu- ja testausratkaisuja, mutta niiden näkyminen jäi aiemmista kerroista. Muutama alueen isompikin toimija kuten Arrow ja EBV jättivät messut väliin.

Koodiaktivisti Linda Liukas oli yksi messujen seuratuimmista puhujista.

Elektroniikkakomponenttien nettikauppiaista paikalla oli Yleiselektroniikka RS Componentilla ja Elfa Distrelecin lisäksi vain eurooppalainen TME. Avnetin Farnell sekä isot Digikey ja Mouser puuttuivat kokonaan.

Tapahtuman seminaaritarjonta viisine esityslavoineen oli yltäkylläistä. Moni aloitti messuviikkonsa kuuntelemalla koodiaktivisti Linda Liukkaan esitystä kuinka pienten tyttöjen ja poikien kautta teknologia muuttuu entistä näkyvämmäksi.

Lisäksi tulevaisuustutkija Risto Linturi tarjosi hyvän kuvan tulevaisuuden tekniikoista ja niiden mahdollisuuksista. Nokian mobiiliryhmän vetäjän Tommi Uitto kertoi yhtiön voimistavan 5G-panostuksiaan vaikka pörssikurssi mateleekin tulosvaroituksen jälkeen.

Teknologia19-messut minuutissa twitter-videona (LINKKI).

Yksityiskohtaisia seminaariesityksiä oli monista kapeammistakin alueista. Esimerkiksi TiES:n Teknologia-foorumi tarjosi monia muitakin alan esiintyjiä aina elektroniikan pakkaustekniikoista tekoälyyn  ja avaruustekniikoihin.

Toivottavasti messujen seminaaritarjonta videoitiin myös verkkojakelua varten. Messujen oma lyhyt minuutin koostevideo on katsottavissa täältä (LINKKI, twitter-video), mutta moni näkisi nettivideoina myös seminaariosuuksien kokonaiset esitykset esimerkiksi Linda Liukkaan, Risto Linturin, Tommi Uiton, Jarno Limnéllin ja muiden esityksistä.

Etteplan 5G-demolaitteisto Esittelijä Jaakko Ala-Paavola

Suunnitteluyritys Etteplanin osastolla oli esillä 3D-metallitulostimella tuotetun elektroniikan lisäksi yrityksen osastolla demottiin myös 5G- ja yksityisverkkojen 4G-tekniikoita käytännössä.

Demolaitteisto koostui pienestä Nokian 4G/5G-tukiasemasta, tukiasemaan yhteydessä olevista useista laitteista, tukiasemaa hallitsevasta Nokian palvelintietokoneesta sekä paikallisia verkon reunan palveluita tarjoavasta sovelluspalvelinkoneesta.

Etteplanin Jaakko Ala-Paavola kertoi tapahtumassa, että nykyinen toteutus pystyy tarjoamaan kahdenkymmenen millisekunnin viiveen laitteesta tukiasemaohjaimen vieressä olevalle reunapalvelimelle. Käytössä oli Nokia, Telian ja Ukkoverkkojen tekniikkaa.

Jan Grooten tuli Helsinkiin tukeakseen Altiumin suomalaisia käyttäjiä.

Automaation, robottien ja elektroniikan komponenttien lisäksi esillä oli elektroniikan suunnitteluohjelmistoja. Esimerkiksi DS-Design Systems esitteli Mentorin PADS-ohjelmistoja, joista on useita eri tasoisia versioita kuten PADS, PADS Professional ja Mentor Xpedition Enterprise.

Niistä PADS Professional lupaa tarjota esimerkiksi monia Mentor Xpedition -ohjelmiston ratkaisuita PADS-ohjelmistosta tutulla käyttöliittymällä ja käyttötavalla.

Altium esitteli puolestaan osastollaan loppuvuoden aikana julkaistavaa Altium Design 20 elektroniikan suunnitteluohjelmistoaan.

Ohjelmistoa esitellyt Jan Grooten kertoi, että uusinta ohjelmistoversiota on kehitetty pitkälle ohjelmiston käyttäjiltä saatujen palautteiden perustella.

Sama tuntui olevan lähtökohtana myös  japanilaisella Zukenilla, joka on laajentanut ohjelmistotarjontaansa perinteisestä piirilevyjen ja piirien kotelointiratkaisuiden suunnittelusta laajemmin mallipohjaiseen koko tuotteen sähköisten ja elektronisten osien suunnitteluun sekä tuotetiedon hallintaan.

Tapahtuma laajenee alihankinnalla

Tällä kertaa Teknologia19 keräsi lähes saman verrankävijöitä kuin kaksi vuotta sitten eli 14558 (2017: 14457) ja näytteilleasettajia lähes 500 kun vuonna 2017 näytteilleasettajia oli 439.

Uutena mukana oli 29 uutta startup-yritystä pienosastoineen, joka piristi kummasti koko tapahtuman tarjontaa. Aihealueita olivat automaatio, elektroniikka, hydrauliikka ja pneumatiikka, levytyö, koneenrakentaminen, kunnossapito, AI ja robotiikka, kunnossapito sekä ICT.

Seuraavan kerran Teknologia-messut järjestetään Helsingissä kahden vuoden päästä 9.-11.11.2021. Silloin tapahtuma laajenee edelleen nykyisistä painotuksista alihankintapainottoisella Kasvu & Kumppanuus -osiolla. Uuden osuuden tarkoituksena on edistää messujen mukaan yritysten kasvua tarjoamalla verkostoitumismahdollisuuksia.

Lisää: Teknologia19-viikon muita uutisia Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI) ja tapahtuman twitter-postauksia (LINKKI)

Päivitetty 11.11.2019