Keilaniemen IoT-paja jatkaa toimintaansa

Viisi vuotta sitten mobiilialan laannuttua Espoon Keilanimeen perustettu IoT Paja saa jatkua, vaikka alkuaan se perustettiin vain viideksi vuodeksi aktivoimaan suomalaista innovaatiokulttuuria. IoT Paja -säätiön rooli on edelleen toimia ponnahduslautana alkuvaiheen laitekehityksessä.

Toimintaa on pyörittänyt voittoa tavoittelematon IoT Paja säätiö, joka toimii itsenäisesti, omalla henkilöstöllään ja tukee suomalaisyrityksiä IoT-hankkeiden alkuvaiheen kehityksessä ja IoT-ratkaisuihin perustuvassa toiminnan digitalisoinnissa.

IoT Paja -säätiön tehtävä on auttaa yrityksiä konkretisoimaan tuoteideansa toimivaksi prototyypiksi.

IoT Pajan laboratoriotilat sijaitsevat Espoon Keilalahdessa, ja sen asiakkaaksi voivat hakea Suomessa toimivat yritykset, niin startupit kuin pienet ja keskisuuretkin yritykset.

IoT Paja tarjoaa vastikkeetta yritysten käyttöön tuotteistamiseen perehtyneen henkilöstönsä ja hyvin varustellun kehityslaboratorionsa.

”Tehtävämme on auttaa eri kokoisia yrityksiä konkretisoimaan tuoteideansa toimivaksi prototyypiksi. On ollut hienoa nähdä, miten työskentely IoT Pajassa on vauhdittanut asiakkaidemme tuoteidean kehittymistä”, sanoo IoT Pajan vt. toimitusjohtaja Tommi Oksa.

Yritykset voivat hakea IoT Pajalta myös taloudellista tukea esimerkiksi suunnitteluun, patentointiin, hyväksyntöihin sekä prototyypin valmistukseen. Tähän mennessä avustuksia on jaettu yhteensä 1,6 miljoonaa euroa. Säätiön antama tuki on vastikkeetonta eikä johda omistus- tai IPR-sitoumuksiin.

IoT Paja on tähän mennessä ollut mukana jo 229 hankkeessa. Myös viime vuoden poikkeuksellisessa tilanteessa toiminta oli aktiivista: IoT Pajalle tuli 47 uutta hankehakemusta. IoT Paja on tukenut laaja-alaisesti erityyppisiä yrityksiä: innovaatioita on ollut automatisoidusta kasvien kasvatuksesta ja kodin älyratkaisuista autonomisesti kulkeviin ajoneuvoihin ja teollisuuslaitteiden digitalisointiin.

IoT Pajan tukea kannattaa hakea siinä vaiheessa, kun yrityksellä on tuoteidea IoT-alueella ja erilaiset teknologiavaihtoehdot ovat mietinnän alla. Idean ei tarvitse olla kokonainen tuote, vaan se voi olla myös osa IoT-arkkitehtuuria tai esimerkiksi tuotannon prosessin muutos.

”Tiimissämme on tuotteistamisen, elektroniikan, mekaniikan ja ohjelmistosuunnittelun vankkaa asiantuntemusta. Kun keskusteluun otetaan mukaan liiketoiminnan kehittämisen näkökulma, saadaan hyvistä ideoista luotua tuotteita konkreettisiin asiakastarpeisiin”, kertoo Oksa.

Vuonna 2017 toimintansa aloittaneen IoT Paja -säätiön perustamisen mahdollisti Microsoft, joka teki silloin kertaluonteisen 14 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoituksen säätiöön.

Lisää: IoT Paja (LINKKI)

Päivitetty