Valmet Automotivelle jo kolmas akkutehdas – nyt Saksaan

Uudenkaupungin autotehdas Valmet Automotive on saanut Suomen tehtaiden lisäksi käyttöön kolmannen suusarjatuotantoon pystyvän akkutehtaan Saksan Kirchardtiin. Yhtiö valmistaa uudella tehtaassa sähköajoneuvojen korkeajänniteakkuja.

Uuden tehtaan tuotanto liittyy korkean arvoluokan urheiluautomallin ladattavan hybridin akkumoduuleihin, -paketteihin ja akkujen ohjausjärjestelmiin (BMS). Seuraavana tuotanto-ohjelmassa on saksalaiselle automerkille suursarjatuotantona valmistettava akkujärjestelmä, jonka esisarjan tuotanto aloitetaan kesällä 2023.

Valmet Automotiven uusin akkupakettitehdas Saksan Kirchardtissa.

Kirchardtin tehtaan tuotantoalueen koko on noin 11,500 neliömetriä ja tuotanto on C0₂-neutraalia yhtiön mukaan. Tehdas työllistää nyt noin 60 työntekijää, mutta ensi vuoden aikana tarve kasvaa jo 150 henkilöön.

Valmet Automotivella on kolme akkutehdasta, joista kaksi Suomessa Salossa ja Uudessakaupungissa. Uuden tehtaan kanssa tehtaat muodostavat integroidyn verkoston, jossa esimerkiksi Kirchardtin tuotannon akkumoduulit valmistetaan Uudessakaupungissa.

Valmet Automotive teki uusimma akkutehtaan perustamispäätöksen, kun saksalainen autonvalmistaja valitsi yhtiön järjestelmätoimittajaksi akkujen tuotanto-ohjelmaan. Ohjelman edellyttämä logistiikka- ja resurssitehokkuus vaatii tuotannon sijoittamista lähelle asiakasta, joten yritys päätti perustaa tehtaan myös Saksaan.

’’Kirchardtin tehdas Saksassa vahvistaa asemaamme yhtenä alan johtavista tuotekehittäjistä ja valmistajista’’, kertoo Jyrki Nurmi, Valmet Automotiven EVS-liiketoimintalinjan johtaja.

Merkittävä tekijä tehtaan sijoituksesta päätettäessä oli myös Valmet Automotiven muiden toimipaikkojen läheisyys. Yhtiöllä on esimerkiksi suunnittelutoimistot Münchenissä ja Bad Friedrichshallissa, jossa on lisäksi yhtiön suurin akkujen testauskeskus.

Valmet Automotive on toimittanut tähän mennessä yli miljoona sähköajoneuvojen akkujärjestelmää.

Taustaa: Valmet Automotiven omistajia ovat Suomen valtion sijoitusyhtiö Tesi sekä Pontos Group, joiden molempien omistusosuus on 38,46 prosenttia. Lisäksi kiinalainen akkukennojen valmistaja Contemporary Amperex Technology Limited (CATL), omistaa yhtiöstä 23,08 prosenttia.

Kuvituskuva: Valmet Automotiven Uudenkaupungin akkupakettitehdas 2022.