Älypuhelinkauppa kasvaa – Kiina vetää

Accenturen tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan älypuhelinten myynnin odotetaan kasvavan tänä vuonna. Kasvua vauhdittavat älypuhelinten uudet ominaisuudet, parempi tietoturva ja suorituskyky sekä uusien mallien saapuminen markkinoille. Muille älylaitteille selvitys ei lupaa hyvää.

Konsulttiyritys Accenturen tuoreen Dynamic Digital Consumers -kuluttajatutkimuksen mukaan älypuhelinten myynnin odotetaan kasvavan tänä vuonna.

Yli puolet (54 prosenttia) tutkimukseen osallistuneista kuluttajista kertoi aikovansa ostaa älypuhelimen seuraavan vuoden aikana.

Älypuhelinmyynnin kasvu keskittyy etenkin Kiinan markkinoille, sillä jopa 74 prosenttia kiinalaisista kertoi aikovansa ostaa älypuhelimen seuraavan 12 kuukauden aikana. Luku on kasvanut selvästi viime vuoden 61 prosentista. Yli kymmenen prosenttiyksikköä kasvua kuluttajien ostoaikeissa oli myös Intiassa ja Yhdysvalloissa.

Kuluttajat ovat myös entistä kiinnostuneempia tekoälyä hyödyntävistä palveluista, kuten puheohjattavista virtuaaliavustajista. Niistä lisää Uusiteknologia.fi:n uutisesta 14.12.2016 (LINKKI).

Älypuhelimien menekki on aivan omalla tasollaan. Siksi ei ole ihme. että muiden verkkoon kytkettyjen älylaitteiden, kuten älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden, kysyntä on edelleen heikkoa. Esimerkiksi vain 14 prosenttia kuluttajista kertoi aikovansa ostaa aktiivisuusrannekkeen tai älykellon tänä vuonna.

Toisaalta tutkimuksen mukaan verkkoon kytketyillä älylaitteilla saattaa olla kysyntää tulevaisuudessa. Lähes puolet vastaajista (46 prosenttia) aikoo ostaa kotiinsa verkkoon kytketyn valvontakameran seuraavan viiden vuoden aikana, kun vuoden sisään kameran hankintaa suunnitteli vain 10 prosenttia vastaajista.

Samoin 44 prosenttia vastaajista ilmoitti suunnittelevansa aktiivisuusrannekkeen ostoa viiden vuoden sisällä ja vain 12 prosenttia tämän vuoden aikana.

Tutkimukseen osallistui 26 000 kuluttajaa 26 maasta ympäri maailman. Pohjoismaista mukana oli vain Ruotsi.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016