Yhden fotonin transistori kvanttilaskentaan

Yhdysvaltalaisen Marylandin yliopiston ja Joint Quantum Instituten (JQI) tutkijat ovat  kehittäneet yhden fotonin transistorin puolijohdepiirille. Ratkaisun uskotaan soveltuvan tulevaisuuden kvanttilaskentaan. Alue kiinnostaa tutkijoita eri puolilla maailmaa.

Fotonit ovat lisänneet kubittien toteutusten valinnanvaraa, koska ne voivat nopeasti siirtää informaatiota pitkiä matkoja ja ne ovat yhteensopivia nykytekniikan kanssa. Ongelmana on että fotonien pitää toimia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, mitä ei tavallisesti tapahdu.

Marylandin tutkijatiimi on hyödyntänyt kvanttimuistia saadakseen fotonit vuorovaikutteiseksi ja luoneet ensimmäisen puolijohteesta valmistetun yksittäisen fotonin kytkintransistorin. Teknisesti siinä hyödynnettiin fotonisen kiteen kaviteettiin upotettua kvanttipistettä.

Kiihkeästi ennustettu kvanttitietotekniikka vaatii uudenlaisen piiritekniikan eli nykyisten tietokoneiden transistoreihin verrattavissa olevien toimintojen kehittämistä. Tutkimusta tehdään useissa yliopistoissa .

Esimerkiksi australilaisen Queenslandin yliopiston (UQ) johtama tutkijatiimi on puolestaan kehittänyt piisirun, joka voi ohjata yksittäisiä fotoneja pitkin aaltoputkia koodaamaan ja käsittelemään kvanttibittien eli kubittien informaatiota.

Brittiläisen Bristolin yliopistossa tehdyt kokeet osoittivat, että on mahdollista hallita kahta kubittia informaatiota yhdellä integroidulla piisirulla. Tutkijoiden mukaan yksittäisien fotonien innovaatiosta hyötynee tulevaisuudessa myös tavanomaisemmat kannettavat tietokoneet ja älypuhelimet.

Lisää: Nanobitteja.fi (LINKKI), Marylandin yliopiston (LINKKI), Queenslandin yliopiston t (LINKKI) ja Bristolin yliopiston tutkijoiden tiedoteuutiset (LINKKI) sekä Uusiteknologia.fi:n aiemmat kvanttilaskennan uutiset (LINKKI).

Kuva: E. Edwards / JQI

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – vain kerran kuukaudessa (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/