Saab vahvistaa tutka- ja mikroelektroniikan tutkimustaan Suomessa

Aalto-yliopisto ja Saab ovat solmineet uuden kymmenvuotisen yhteistyösopimuksen vahvistaa tutkimustaan Suomessa. Sopimuksella halutaan syventää  edelleen erityisesti antennitekniikoiden, tutkasignaalien ja mikroelektroniikan sekä tekoälyn ja hydroakustiikan tutkimustaan Suomessa.

Kännykkä taipuu kokonaan tai ainakin monesta paikasta

Ensimmäiset taittuvilla ruuduilla varustetut älykännykät tulivat jo muutamia vuotta sitten, mutta niiden kalleus ja alkuvaiheen laatuongelmat ovat pitäneet varsin pienen joukon tuotteita. Tulossa on markkinatutkija IDTechExin mukaan uusia malleja, joissa laite voi taittua paljon laajemmin. Lenovo esitteli protoratkaisuaan jo ari vuotta sitten teknologiamessuilla.

HD-vastaanotin puutuu 100 000 kotitaloudelta

DVBT2 Televisio Samsungilta. toimiikotelevisiosi.fi

Suomi siirtyy jo maaliskuun alusta antenniverkoissa teräväpiirto- eli HD-aikaan. Perusmuotoiset eli SD-lähetykset päättyvät Ylen tv-kanavilla 31.3. ja muiltakin kanavilla 30.6.2025. Silti tuoreen selvityksen mukaan Suomessa on vieläkin noin 100 000 kotitaloutta, joissa ei ole HD-vastaanottokykyistä laitetta. Niistä pääosa eli 80 000 on antennitalouksia.

Teknologiateollisuus ei lupaa käännettä – vähentää väkeä

Risteilijätilaus ja muutamat arvoltaan suuret tilaukset ovat tuoneet hetkeksi piristysruiskeen suomalaisen teknologiateollisuuden tilauskertymiin, mutta muuten kysyntä on pysynyt heikkona. Liikevaihto pysyi elektroniikka- ja sähköteollisuudessa suurin piirtein ennallaan ja kasvoi tietotekniikka-alalla sekä suunnittelu- ja konsultointialalla.