Hakukoneyhtiö Google kertoi tänään aloittavansa Haminan datakeskuksen seitsemännen laajennuksen, jonka arvo on miljardi euroa. Uusimman investoinnin jälkeen Google on investoinut Haminan datakeskukseen jo noin 4,5 miljardia euroa.
Uutinen
Elisa tuo lisää 5G SA -verkon laajakaistaliittymiä
Bittiumilta lisää Nato-yhteensopivia Tough SDR -radioita
Parempaa verkkosalausta kvanttitekniikoilla
Suomessakin toimiva verkkoyhtiö Equinix tuo tarjolle espanjalaisen Qusiden kehittämää kvanttilukujen satunnaisgenerointiteknologiaa. Uuden tekniikan avulla verkossa voidaan suojautua aiempaa paremmin kyberhyökkäyksiltä. Quside on ottamassa salaustekniikoita käyttöön myös IoT-laitteiden suojaamisessa.
Tekoälyn kielimalleja myös pienemmille kielille
Suomalaisessa Silo AI:ssa ja Turun yliopiston TurkuNLP:ssa halutaan vahvistaa tulevaisuuden tekoälyratkaisuja myös pienempien kielten osalta. Uusin Viking-malli kattaa islannin, norjan, tanskan ja ruotsin. Suomi oli mukana aiemmin julkistetussa Poro-kielimallissa, johon Viking 7B-mallikin perustuu.
Eatonin Vantaan tehdas pääsi datakeskusboomiin
Sähkönvarmistusjärjestelmien kysyntä vauhdittaa Eatonin loppusyksystä Vantaalle syksyllä noussutta tuotantolaitosta. Datakeskuksissa tarvitaan koko ajan lisää UPS-järjestelmiä ja niitä varten Vantaalla valmistuu uusimpiin piikarbidipiireihin perustuvia 9395X-malleja, jotka säästävät tilaa jopa kolmanneksen aiempiin malleihin verrattuna.
Linda Liukkaan tietokoneteemainen leikkipuisto Helsinkiin
Palovaroittimet IoT-verkkoihin?
Pieniä PC-mikroja teollisuuteen
Sähköalan visiot vaativat monen alan osaajia
Yhteiskuntamme etenee ennakoitua nopeammin kohti sähköllä toimivaa energiatulevaisuutta ja uusimpia digitekniikoita. Samalla ne luovat uusia ammatteja ja nostavat esiin myös kasvan tarpeen erilaisesta osaamisesta, arvioitiin pari viikkoa sitten Vantaan Heurekassa järjestetyssä sähköalan visioseminaarissa. Uusia osaamisalueita, joihin tarvitaan tekijöitä ovat akkuratkaisut, aurinkoenergia ja 5G:n hyödyntäminen teollisuudessa.








