Tutkittuja IoT-ratkaisuja kaupunkien digimurrokseen

Oulun ja Tampereen CityIoT-hanke syntyi alkuaan tarpeesta kehittää niiden digitalisaatiovalmiuksia ja saada eri järjestelmissä oleva data parempaan käyttöön.  Viime viikolla järjestettiin netin kautta hankkeen loppuseminaari, jonka esitysmateriaalit ovat edelleen verkon kautta ladattavissa.

Avoin IoT-alusta toi hyötyjä kunnille

Oulussa ja Tampereella tehdyt pilottikokeilut ovat osoittaneet, että avoimen IoT-alustan hyödyntämisellä voidaan saavuttaa niin taloudellista hyötyä kuin lisätä turvallisuutta ja suunnata kunnossapitotoimenpiteitä sinne missä tarve on suurin.

Oulu kilpailutti IoT-kokeilunsa – vedestä lumeen

Oulussa kokeillaan IoT-projektien testaamista nopealla aikataululla. Oulun kaupunki toteutti kilpailutuksen osana CityIoT -projektia. Kilpailutuksen kautta tarkoitus on löytää uudenlaisia IoT-ratkaisuja kiinteistöjen huoltoon ja rakennusten ylläpitoon. Pilotoimaan pääsi neljä yritystä.

Langattomia IoT-antureita kouluilman mittaukseen

Oulun kaupungin tilakeskus testaa koulujen sisäilman laadun seuraamiseen langattomia mittalaitteita. Kokeilu on osa CityIoT-hanketta. Talvikankaan koululla mitataan jo hiilidioksidia, lämpötilaa, kosteutta sekä huoneilman orgaanisia yhdisteitä (VOC).

Kaupunkien IoT-pilottiverkot Ouluun ja Tampereelle

Oulun ja Tampereen Cityiot-hanke lähtee liikkeelle pilottiverkoista, joiden kautta yritykset voivat testata tuotteitaan sekä hyödyntää niitä tutkimus- ja kehitystyössään. Yhteistyöhön halutaan edelleen uusia teknologiakehittäjiä, sovelluskehittäjiä sekä palvelukehittäjiä.