Suomalaisyhtiö laajentaa aurinkokennovalmistustaan – Liettuaan

Mikkeliläinen Valoe on sopinut liettualaiselta JCS SoliTek R&D:n aurinkokennoliiketoiminnan ostamisesta. Yrityksen tarkoituksena on uudistaa Vilnan kennotehdas tuottamaan yrityksen taustakytkettyjä IBC-aurinkokennoja. Osa tehtaan kapasiteetista käytetään Valoen Chrystal-paneelien kennojen valmistukseen.

Mikkelin amk keräsi eniten tutkimusrahoitusta

Eniten ulkopuolista rahoitusta ammattikorkeakouluista tutkimus- ja kehitystoimintaan keräsi viidellä miljoonalla eurolla Mikkelin ammattikorkeakoulu. Suhteutettuna oppilaitoksen kokoon Kajaanin ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen jälkeen eniten ulkopuolista rahoitusta keräsi Centria Ylivieskasta.

Suomi vie Etiopiaan aurinkopaneelitehtaan

Viime kesänä mikkeliläinen Valoe kertoi jo aurinkokennoja valmistavan tehtaan kaupasta, mutta vasta nyt tehtaan myynti on realisoitumassa. Tilauksen arvo on noin 15,8 miljoonaa euroa ja Valoe jää omistajaksi tehtaaseen 30 prosentin osuudella.

Häkkäämällä uutta älyä kehitykseen

Suomalainen teollisuus tarvitsee uudenlaisia keinoja ottaa käyttöön digitekniikka ja IoT-tekniikka. Muutamat suuryritykset ovat järjestäneet omia hacking-kehittäjätapahtumiaan, mutta nyt vastavat tapahtumat tuodaan myös pk-yritysten ulottuville.