Nokia-lähtöinen suunnittelutalo Haltian on kehittänyt leikki-ikäisille suunnatun Snowfox-paikannuspuhelimen. Laite kertoo lapsen sijainnin vanhemmille reaaliaikaisesti ja mahdollistaa siihen soittamisen.
Sijaintitiedon hyödyntäminen liiketoiminnassa arkipäiväistyy samalla kun sen merkitys kasvaa. Samalla aukeaa kokonaan uusia mahdollisuuksia hyödyntää paikkatietoa. Karttakeskuksen visio-raportissa käydään läpi lähivuosien tärkeimpiä trendejä.
Sporttisten älykellojen lisäksi markkinoille ovat tulleet rannekellokännykät. Muistisairaiden vanhusten lisäksi kiinalainen Qihoo uskoo myyvän uutuuttaan erityisesti pikkulasten vanhemmille.
Sveitsiläinen u-blox tuo tarkennetun GNSS-satelliittipaikannuksen moduulit, joiden avulla tarkkuus paranee alle senttiin. Uutuusmoduulista on jo näytekappaleet ja volyymituotanto alkaa loppuvuodesta.
STMicroelectronics on esitellyt uusimman version erittäin miniaturisoidusta 6-akselisesta MEMS inertiamoduulista. Se käsittää kolmeakselisen MEMS-kiihtyvyysanturin sekä kolmiakselisen -gyroskoopin.
Sveitsiläinen u-blox on tuonut tarjolle pienikokoisen SARA-U201 3G/2G-radiomoduulin, joka tukee sekä 2G että 3G-yhteyksiä. Moduulin avulla voidaan toteuttaa teollisuuden, autojen sekä kuluttajasovellusten esineiden internet (IoT) -ratkaisut.