Televisiokauppa tarjosi enemmän halvemmalla

DVBT2 Televisio Samsungilta. toimiikotelevisiosi.fi

Suomessa myytiin viime vuonna televisioita ja muuta viihde-elektroniikkaa 16,3 prosenttia enemmän kuin vuosi aiemmin. Kasvua tuli esimerkiksi televisioissa lähes 18 prosenttia, mutta samalla keskihinta esimerkiksi UltraHD-tarkkuuksista laski 12 prosenttia.

Entisiltä nokialaisilta turvakännykkä

Nokia-lähtöinen suunnittelutalo Haltian on kehittänyt leikki-ikäisille suunnatun Snowfox-paikannuspuhelimen. Laite kertoo lapsen sijainnin vanhemmille reaaliaikaisesti ja mahdollistaa siihen soittamisen.

Tästä alkoi Nokian verkkonousu – DX200:sta historiakirja

Nokian tietoliikenneverkkojen nousun takana on mittava DX200-keskuksen kehitysprojekti, joka meinaisi tyhjentää kaikki suunnitteluresurssit Suomesta. Nyt Martin Sandelin ja Juha Partanen ovat koonneet kehitysprojektista kiintoisan Nokian jalokivi –kirjan, joka kertoo Suomen kautta aikojen merkittävimmästä teknologiaprojektista.