Militaarirobotiikan ja autonomisten ajoneuvojen virolaiskehittäjä Milrem Robotics on perustanut tytäryhtiön Suomeen. Helsingin toimiston avaus laajentaa yhtiön läsnäoloa ja vahvistaa sitoutumista alueen puolustus- ja turvallisuuskumppaneiden kanssa.
Tag: Puolustusvoimat
Bittium aloittaa SDR-softaradioiden sarjatoimitukset
Uusi avaruustilannekeskus edistämään yhteiskunnan turvallisuutta
Suomeen ollaan perustamassa kansallista avaruustilannekeskusta, joka parantaisi maan kriisinsietokykyä, kriittisen infrastruktuurin ylläpitoa ja huoltovarmuutta sekä kyberturvallisuutta. Hallitus esittää jo rahoitusta avaruustilannekeskuksen perustamista varten. Uuden keskuksen perustamistoimet aloitetaan vuoden 2024 joulukuussa ja täydessä toimintavalmiudessa sen pitäisi olla vuonna 2028.
Puolustusvoimille satelliittipaikannuksen korvaavia inertiapaikannuslaitteita
Suomi harjoittelee kriittisen infran kybersuojaamista
Suomen puolustusvoimat, teleoperaattori Elisa, Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ja maanpuolustuskoulutus MPK:n edustajat osallistuvat paraikaa amerikkalaisten kanssa Cyber Fortress 3.0 -kyberharjoitukseen. Suomi on harjoituksen ainoa Yhdysvaltojen ulkopuolinen toimija.
Suomalaisosaamista F-35-hävittäjien elektroniikkahuoltoon
Tamperelainen Insta on sopinut Suomen puolustusvoimien kanssa uusien tulossa olevien F-35-hävittäjien avioniikan elektroniikkahuolto- ja ylläpitopalveluiden rakentamisesta. F-35-hävittäjän järjestelmät vaativat erityisosaamista ja laaja-alaista teknologian tuntemista. Hankinta perustuu strategiseen kumppanuussopimukseen vuosiksi 2024-2026.
Bittium tiukemmin Puolustusvoimien kaveriksi – uusi sopimus
Naton drone-osaamiskeskus Suomeen?
Suomen kannattaisi tavoitella Naton drone-osaamiskeskusta, arvioi Kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell. Lähes jokaisessa Naton jäsenmaassa sijaitsee tiettyyn erityisosaamiseen liittyvä osaamiskeskus. Varsinkin kun Suomessa on entuudestaan laajaa drone-lennokkien tekniikka- ja soveltamiskehitystä.
Bittium sai lisää kehitettävää puolustusvoimilta
Puolustusvoimat tilaa oululaiselta uuden Bittiumilta IP-pohjaisen reitityssprotokollan, jonka avulla Suomen armeijan voi rakentaa entistä suurempia taktisia tiedonsiirtoverkkoja. Uusi reititysprotokolla soveltuu joustavasti liikkuviin ja tukiasemattomiin MANET-verkkoihin (mobile ad hoc network), joissa yhteydet voivat olla joko langallisia tai langattomia.







