Vakiosalasanasi voi kiinnostaa murtautujaa

Lähes puolet suomalaisista käyttää konsulttiyritys Deloitten mukaan samaa salasanaa monessa eri palvelussa ja altistaa näin itsensä tietoturvahyökkäyksille. Deloitten mukaan salalause on turvallisempi kuin mutkikas salasana.

Tietoturvallinen Suomi: Verkkohyökkäysten määrä kasvaa rajusti

Kyberhyökkäysten määrä kasvaa tietoturvayhtiö F-Securen toimitusjohtaja Samu Konttinen mukaan tänä vuonna rajusti ja ne ovat yhä kehittyneempiä. ”Myös uusia haittaohjelmia ilmestyy jo yli 500 000 päivässä. Niiden käsitteleminen ihmisvoimin on jo useiden vuosien ajan ollut mahdotonta”, toteaa Konttinen.

Aalto kehittämään yhteistyössä 5G-/6G-tietoturvaa

Aalto-yliopisto ja Xidian yliopisto ovat sopineet viisivuotisesta yhteistyöstä 5G-verkkojen seuraavan version sekä tulevan 6G-tekniikan ja verkkojen tietoturvan kehittämisessä. Yliopistot perustavat tutkimukselle myös yhteislaboratorion.

Kodin laitteissa paljon tietoturvauhkia

Yhä useammat kodin arkiset laitteet, kuten televisiot, sykemittarit ja saunan kiukaat, on kytketty verkkoon. Ne voivat olla myös kasvava tietoturvariski, todettiin LähiTapiolan viikon takaisessa hakkeripäivässä. Lue tästä myös muistilista kodin älylaitteiden tietoturvasta huolehtimiseksi.

Microsoftilta Linux-pohjainen IoT-ratkaisu

Microsoft on esitellyt uusia työkaluja, joiden avulla yritykset voivat varautua uhkiin, joita IoT- ja muihin verkkoon kytkettyihin laitteisiin kohdistuu. Tulossa on siruvalmistajille piiritekniikkaa ja Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä Azure Sphere OS esineiden internettiin.

Tärkeä opas teollisuuden IoT-tietoturvaan

Tietoturvahyökkäysten määrä teollisuusjärjestelmiä vastaan on kasvanut viime vuosina ja niillä alkaa olla jo vakavia vaikutuksia. Suomessa Viestintävirasto on tehnyt hyvää työtä selvittääkseen verkon avoimia IoT-laitteita. Nyt teollisuusinternetin yhteisö on päivittänyt oppaansa teollisuusinternetin (IIoT) tietoturvasta, jonka jokaisen alalla olevan kannattaa lukea.

Lue raportti: Salaustekniikoilla suuri merkitys

Salaustekniikoilla on suuri merkitys sähköisen viestinnän suojaamisessa. Liikenne- ja viestintäministeriö on teettänyt julkisen selvityksen eri suojaus- ja salausmenetelmistä. Siinä kuvataan salaus- ja suojausteknologioiden kehitysnäkymiä. Raportissa avataan myös salaukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä.

Koneoppimisesta apua verkkouhkiin

Verkon tietoturvarikolliset tehostavat haittaohjelmiensa toimintaa uusimmilla salaustekniikoilla ja pilveyttämisellä. Tietoturva-ammattilaiset taas pyrkivät Ciscon selvityksen mukaan kamppailemaan uhkia vastaan tekoälyn ja koneoppimisen avulla.

Ratkaisuja sulautettujen tietoturvauhkiin

Sulautettujen elektroniikkalaitteiden turvaaminen on kasvava alue tiistaina alkavilla Nürnbergin Embedded World -messuilla. Aihe on esillä seminaareissa, mutta myös monina uutuustuotteina turvaohjelmistoista testauslaitteisiin.