Teslan omistajan raketti vie avaruuteen suomalaisosaamista

Aalto-yliopistossa on allekirjoitettu sopimus uuden Foresail-1-piensatelliitin laukaisusta Teslan omistajan Elon Muskin  SpaceX-yhtiön Falcon 9 -raketilla loppukeväästä 2022.  Mukana on myös runsaasti suomalaista avaruuden mittaus- ja muuta teknologiaosaamista eri tutkimusryhmiltä.

Saksalainen innovaatiojätti rantautuu Turkuun

Suomen meriklusterin soveltava tutkimus ja tuotekehitys monipuolistuu, kun saksalainen Fraunhofer asettuu Novia-ammattikorkeakoulun Turun Aboa Maressa -kampukselle. Uusi tutkimusyksikkö keskittyy uusien merenkulun älykkäiden teknologioiden tutkimukseen, tuotekehitykseen ja testaamiseen sekä simulointiin.

Viidelle tutkijalle ERC-rahoitus – kvanttimekaniikasta terveysasioihin

Euroopan tutkimusneuvosto esitteli eilen uudet Advanced Grants -rahoituksen saajat, joita oli kaikkiaan 209 eri puolilta Eurooppaa. Suomesta ERC-rahoituksen sai kuvan Mika A. Sillanpään lisäksi neljä tutkijaa Helsingin, Turun ja Oulun yliopistoista. Heidän tutkimusaiheet vahtelevat kvanttifysiikasta virtuaalitodellisuuteen ja terveysaiheisiin.

Valmet Automotive mukana – Turku saa akkuprofessuurin

Turun yliopisto saa lahjoitusvaroin uudenlaisen akkuteknologian professuurin viideksi vuodeksi. Akkumateriaalien ja liikenteen sähköistymisen myötä uusimman akkuteknologian merkitys on kasvussa. Uuden professuurin takana ovat Valmet Automotive ja joukko pankkeja ja muita toimijoita.

Tekoälyn eettisyyteen oma tutkimushanke

Tekoälyn käytöllä tavoitellaan positiivisia vaikutuksia, mutta samalla laajentuva käyttö voi aiheuttaa huolta sosiaalisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Nyt tekoälyn eettisiä ratkaisuja ja työkaluja kehitetään Suomen Akatemian rahoittamassa ETAIROS-hankkeessa.

Nelikiloisen Aalto-1:n matka päättyy vuoden lopulla

Aalto-yliopiston ykkössatelliitti lähti avaruuteen vuosi sitten, mutta toimii edelleen. Heikommin kävi ennen Aalto-1:stä läheteteylle Aalto-2:lle, johon yhteys menetettiin pian lähdön jälkeen. Myös Aalto-1:n toiminta loppuu vuoden lopulla tehtävään plasmajarrun kokeiluun.

Tekniikan päiville langatonta diagnostiikkaa ja tekoälyä

Uusinta terveysteknologiaa esitellään laajasti syyskuussa Espoossa ja marraskuussa Turussa, Tampereella ja Oulussa. Tekniikan päivien Terveydeksi -tapahtumien aihealueet on jaettu kolmeen teemaan: biohakkerointi, räätälöity terveys ja terveys 2030.

Tiedeakatemia palkitsi tutkijoita – jakoi apurahoja

Suomalaisen Tiedeakatemian hallitus jakoi maanantaina Väisälän palkinnot kolmelle huippututkijalle. Heistä Aalto-yliopiston professori Peter Liljerothille nanotieteissä, Turun yliopiston akatemiatutkija Kaisa Matomäelle lukuteoriasta ja Ilmatieteen laitoksen professori Minna Palmrothille avaruustutkimuksesta. Lisäksi akatemia jakoi 1,3 miljoonaa euroa apurahoja 75 eri tutkijalle.

Kolmiulotteinen aisti parantaa liikenneturvallisuutta

3D-pistepilviteknologia luo ihmisille ikään kuin seitsemännen aistin, jolla saadaan kolmiulotteista tietoa ympäristöstä ja sen muutoksista. Ajamisesta maanteillä tulee pimeällä ja huonolla säällä nykyistä turvallisempaa, kun ajoneuvot alkavat kerätä antureilla tietoa ympäristöstään ja jakaa sitä toisilleen.