Kiina saa pian oman käyttöjärjestelmän – Suomesta

Kiina saa pian oman käyttöjärjestelmän, joka perustuu Nokian hylkäämän Meegon pohjalta rakennettuun Jollan Sailfishiin. Suomalaisyritys halusi julkistaa tulevan version Kiinan presidentin Xi Jinpingin Suomen vierailun aikana.

Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla julkisti tänään, että Sailfish China -yhteenliittymän käyttöjärjestelmäprojekti siirtyy toteutusvaiheeseen. Jolla arvioi, että noin kuuden kuukauden kuluessa Kiinalla on oma itsenäinen Sailfish OS -pohjainen mobiilikäyttöjärjestelmä.

Aikaisemmin tänä vuonna Jolla kertoi antaneensa Sailfish China -yhteenliittymälle yksinoikeudellisen lisenssin Sailfish OS -käyttöjärjestelmälle Kiinassa. Lisenssin myös sillä on oikeus kehittää Kiinalle räätälöityä käyttöjärjestelmää Sailfish OS:n pohjalle.

Tavoitteena on kehittää Sailfish OS -pohjaisia ratkaisuja muun muassa tietoturvallisille älypuhelimille, autoteollisuudelle, sekä TV-, IoT- ja älykelloympäristöihin. Sailfish China -yhteenliittymän tavoitteena on sijoittaa 250 miljoonaa dollaria ratkaisujen kehittämiseen Kiinassa.

Sailfish OS on ainoa mobiilikäyttöjärjestelmä, jonka eri maat pystyvät lisensoimaan käyttöönsä. Sen juuret ulottuvat Nokian MeeGo-käytttöjärjestelmään, jonka pohjalta Jollan-tiimi on kehittänyt Sailfish OS:n.

Sailfish OS on tällä hetkellä lisensoitu Venäjälle ja Kiinaan. Jolla neuvottelee tällä hetkellä muidenkin maiden kanssa projektien aloittamisesta.

“Odotamme, että vuoteen 2022 mennessä 10-20 maata on seurannut Venäjän ja Kiinan esimerkkiä ja aloittaneet rakentamaan omaa itsenäistä ja turvallista mobiiliekosysteemiä Sailfish OS:n pohjalta”, kertoo Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio.

Jolla perustettiin vuonna 2011, ja tarjolle tulivat Sailfish OS -älypuhelimet vuoden 2013 lopulla. Tällä hetkellä Jolla keskittyy lisensointiin. Jollalla on toimipisteet Helsingissä, Tampereella ja Hongkongissa.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016