Demarit mielivät akkutehdasta Suomeen

Joukko SDP:n kansanedustajia ehdottaa tulevalle hallitukselle, että suomalaisen ja eurooppalaisen akkuklusterin kehittämisen pitäisi olla mukana hallitusohjelmassa. Heidän tavoitteena olisi saada Suomeen EU-tason ratkaisujen lisäksi suuren luokan akkuvalmistusta ja kehitystä.

Vaalikampanja on alkanut ja kaikki puolueet esittelevät tulevalle hallitukselle jo ehdotuksiaan. Usein ehdotukset ovat varsin yleisellä tasolla, muuta perjantaina eräät SDP:n kansanedustajat julkaisivat erilaisen esityksen, jonka mukaan tulevassa hallitusohjelmassa pitäisi sopia myös kansallisesta akkustrategiasta.

Demarikansanedustajien mukaan hallituksen olisi edistettävä kansainvälisesti merkittävän akku- ja kaivosklusterin kehittymistä Suomeen. Tämä voisi olla yksi tulevan hallituksen strategisen tason poikkihallinnollisista painopisteistä.

Akkuihin liittyviä hankkeita on toteutettu Business Finlandin (ennen vuotta 2018 Tekes) tuella vuodesta 2014 lähtien noin 90 kappaletta.

SDP-kansanedustajien mukaan tulevaisuuden Suomen ja myös koko Euroopan kasvun moottorina tulee olla akkuteollisuusklusterin hyvän pohjatyön kehittäminen ja laajentaminen.

Seuraavan hallituksen olisi heidän mielestään panostettava tutkimuslaitosten, yritysten ja yliopistojen yhteistyöhön, jotta kasvuala houkuttelee uusia investointeja ja tutkimusrahoitusta.

Akkumetallien tuotanto Euroopassa on vähäistä. Suomi on jopa ainoa Euroopan maa, jossa tuotetaan useimpiakin akkumetalleja.  Seuraavan hallituksen olisi  demarikansanedustajien mukaan edistettävä kansainvälisesti merkittävän akku- ja kaivosklusterin kehittymistä Suomeen. Tällä hetkellä akut tehdään pääasiassa Aasiassa.

Euroopan komissio on herännyt tilanteeseen ja ilmoittaa tukevansa 200 miljoonalla eurolla seuraavan sukupolven akkujen kehittämistä ja valmistusta Euroopassa.  Samaan aikaan myös monet valtiot – Saksa ja Ranska mukaan lukien – ovat lisäämässä valtion tukea akkuteollisuushankkeille.

Uusien akkutehtaiden sijoittumisesta käydään Euroopassa kovaa kilpailua, jossa menestyminen edellyttää demarikansanedustajien mukaan vahvaa valtion ohjausta. 

Yhtenä keinona he esittävät kansallisen akkustrategian laatiminen, minkä perustaksi sopisi Business Finlandin johdolla maaliskuussa valmistuva akkuekosysteemiselvitys.

Vaasan alue on Suomessa hakenut jo pitkään isoa akkutehdasta alueelleen, mutta hanke on edelleen vasta markkinointiasteella. Sen sijaan Ruotsi ja Saksa ovat jo saaneet  omat akkupakettitehtaansa.

Positiivinen signaali saatiin muutama viikko sitten, kun Valmet Automotive ilmoitti harkitsevansa akkupakettien valmistusta Salossa.

Nikkeli on yksi litiumakkujen pääraaka-aineista. Lähde: Terrafame 2018

Valmetinkin akkuhankkeen jälkeenkin Suomesta puuttuvat edelleen varsinaiset jättiluokan akkupaketteja valmistavat akkutehtaat.

Suomessa tehtiin vielä muutamavuosi sitten akkukennoja Varkaudessa, mutta toiminta loppui European Batteriesin  konkurssiin.

Nyt Suomeen on rakentumassa uutena alueena akkumetallien jalostusta ja niiden materiaalien ja kemikaalien tuotantoa. Ehdotuksen mukaan valtion on huolehdittava, että Suomeen syntyy raaka-aineita jalostava teollisuusklusteri.

Tulevalle hallitukselle suunnatun aloitteen ovat laatineet SDP:n kansanedustajat Jutta Urpilainen, Krista Kiuru, Johanna Ojala-Niemelä, Ville Skinnari, Katja Taimela ja Tytti Tuppurainen.

Lisää: Akkuja ja niiden tuotantoa käsittelevät uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Kuvituskuva: Vaasan alueen markkinoima akkutehdashanke,  luonnostelma.