Joustaville pinnoille orgaanisia transistoreita

Orgaaniset puolijohteet eivät ole tähän mennessä pysyneet epäorgaanisten transistoreiden mitoituksien mukana. Nanobitteja-sivusto kertoo, että müncheniläisen Ludwig-Maximilians Universität Münchenin (LMU) fyysikot ovat luoneet orgaanisen transistorin, joka toimii sekä matalien että korkeiden virtojen alueella.

Ludwig-Maximilians Universität -yliopiston nanotekniikan ryhmä on saanut aikaan orgaaniseen puolijohteeseen perustuvan nanoskooppisen transistorin.

Räätälöimällä huolellisesti muutamia parametreja valmistusprosessin aikana he ovat kyenneet suunnittelemaan nanomittakaavaisia rakenteita suurille tai pienille virtatiheyksille.

Saavutuksen avain on yhdistelmä transistorin epätyypillisestä geometriaa ja erityistä porttimateriaalia, joka toimii on-off-kytkimenä.

Yleensä transistoreissa on tasomainen rakenne mutta uudenlaisen pystysuoran rakenteen sisällä elektrodit ovat raitojen muotoisia ja ylittävät toisiaan.

Uusien piirien mahdollisiin sovellusalueisiin kuuluvat OLEDit ja anturit, joissa tarvitaan pieniä jännitteitä, suuria ON-tilan virrantiheyksiä tai suuria transkoduktansseja. Erityisen kiinnostava on niiden mahdollinen käyttö ns. memristiivisinä elementteinä.

Uudenlaiset orgaaniset rakenteet tuovat myös etua, koska ne voidaan puolestaan valmistaa helposti teollisessa mittakaavassa, materiaalikustannukset ovat pienemmät ja ne voidaan levittää läpinäkyvästi joustaville pinnoille.

Lisää: Nanobitteja.fi (LINKKI) ja yliopiston tiedote (LINKKI) ja tutkijoiden tutkimusartikkeli (LINKKI) nature Technology -tiedelehdessä.

Kuva: Christoph Hohmann, Nanosystems Initiative Munich (NIM), Ludwig-Maximilians Universität München (LMU)