Liikkuvien työkoneiden innovointiklusteri käyntiin

Suomessa toimivat liikkuvien työkoneiden valmistajat tiivistävät teknologiakumppaneiden kanssa uuden kehitysklusterin avulla. Tulevaisuudessa työkoneiden sähköistyminen ja digitalisaatio muuttavat toimialaa suuresti. Mukana on liikkuvien työkonevalmistajien lisäksi heidän teknologiakumppaninsa.

Suomen viennissä koneenrakennuksen osuus on merkittävä. Lisäksi Suomessa toimii on monia tunnettuja liikkuvien työkoneiden valmistajia ja tarjolla on vahvaa koneenrakennuksen osaamista pelloilta metsiin ja satamista kaivoksiin.

Mukana ovat alan isot nimet kuten Cargotec, Ponsse, Sandvik, ja Valtra sekä akkujärjestelmiä valmistava Valmet Automotive, VTT ja Tampereen yliopisto. Yhteisen klusterin taustalla on halu varmistaa toimialan kilpailukyky myös tulevaisuudessa.

Ensimmäinen liikkeelle laitettu hanke liittyy työkoneiden sähköistymiseen. Kaikki tutkimushankkeiden tulokset menevät yhteiseen tuloskoriin, josta jokainen voi poimia niitä hyödynnettäviksi omiin käyttötarkoituksiinsa.

’’Tavoittelemme hyvin käytännönläheistä ja teollisuusvetoista yhteistekemistä, joka yhdistää erilaisia toimijoita: koneenrakentajia, teknologiatoimittajia ja tutkimuskumppaneita sekä Suomessa että kansainvälisesti, kertoo VTT:llä ja Tampereen yliopistossa työskentelevä Harri Nieminen.

Vaikka klusterin yritykset tekevät työkoneita ja sovelluksia eri käyttökohteisiin, niiden kehitystyössä on paljon myös samansuuntaisia tavoitteita, joiden toteutuminen vaatii tutkimusta, joka voi olla raskasta ja viedä paljon aikaa.

Koneteollisuuden ja tutkimuksen yhteistyöllä on Suomessa pitkät perinteet, mutta uuden Liikkuvat työkoneet -klusterissa on uutta yhteistyön laajuus ja jatkuvuus. Yhteistyö on pysyvä toimintamalli, joka tuottaa jatkuvasti yhteisiä hankkeita tukemaan toimialan avainteknologioita ja osaamista.

Klusterin tavoitteena on, että Suomi on vuonna 2025 maailman paras paikka liikkuvien työkoneiden ja niitä tukevien avainteknologioiden kehittämiseen. Liikkuvien työkoneiden klusteri on osa teollisuuden ja tutkimuksen yhteistä Sustainable Industry X (SIX) -aloitetta.

Kuva: Sandvikin kaivoskone.