5G-privaattiverkko ja reunaäly tuovat turvaa kaivoskäytäville

Maanalaiset kaivokset ovat haastavia ympäristöjä autonomisten koneiden turvalliselle käytölle, mutta seuraavan sukupolven digitaaliset ratkaisut voivat muuttaa tämän. VTT:n koordinoima T&K-hanke osoittaa jo teollisen 5G:n ja reunaälyn potentiaalin alalle ja tuo esille myös uusia ratkaisuja turvalliseen kaivostoimintaan.

Kultakaivokselle uudenlainen 5G-verkko

Telia rakentaa Kittilän kultakaivokselle Nokian ja Digitan kanssa uudenlaisen 5G-privaattiverkon. Kyseessä on ensimmäinen maanalaiseen kaivosympäristöön rakennettava 5G-verkko. Sen avulla voidaan kaivoksessa tulevaisuudessa ottaa käyttöön myös muita uusia tekniikoita etäohjauksesta autonomisiin laitteisiin.

Liikkuvien työkoneiden innovointiklusteri käyntiin

Suomessa toimivat liikkuvien työkoneiden valmistajat tiivistävät teknologiakumppaneiden kanssa uuden kehitysklusterin avulla. Tulevaisuudessa työkoneiden sähköistyminen ja digitalisaatio muuttavat toimialaa suuresti. Mukana on liikkuvien työkonevalmistajien lisäksi heidän teknologiakumppaninsa.

Suomi tutkii akkumateriaalien jäljitettävyyttä ja tuotantoa

Sähköautojen tulevaisuuden kannalta tarjottujen akkujen oikeanlainen tuotantotapa ja materiaalien alkuperätieto ovat tarpeen. Nyt lupaavimman lähtökohdan akkumateriaalien jäljitettävyydelle tarjoaa metalliin tallentunut sormenjälki, jonka kautta voidaan selvittää myös materiaalin alkuperäkaivos. Alueen ratkaisuja tutkitaan Suomessa kolmivuotisessa Battrace-kehityshankkeessa.

Suomessa odotettua enemmän sähköautojen litiumia

Sähköautojen akkukennoissa tarvittavaa litiumia on suomalaisen kaivosyhtiö Keliberin Rapasaaren esiintymässä uuden arvion perusteella lähes 50 prosenttia aiempaa isommat. Malmivarat ovat 5,280 miljoonaa tonnia.

Terrafamen akkukemikaalitehdas etenee – rekrytointi alkamassa

Kahden vuoden päästä käynnistyy nikkelimalmia Kainuussa kaivavan Terrafamen akkukemikaalitehdas. Tarkoitus on jalostaa nikkeli-kobolttisulfidia nikkeli-kobolttisulfaateiksi, jota voidaan käyttää sähköakkujen raaka-aineena. Tulevan tehtaan osaajien rekrytointi alkaa jo syksyllä.

Akkumateriaalien monet tiet – Kongosta Suomeen

Kännykkäakkujen arvoketjut ovat pitkiä ja globaaleja. Pirkanmaan liiton vetämässä Tulevaisuuden akkuekosysteemi -hankkeessa on yli vuoden ajan selvitetty akkumateriaalien reittejä Suomeen. Hanke on tärkeä myös alkamassa olevan suomalaisen akkutuotannon kannalta vaikka niiden materiaaleista osa tuotetaankin Suomessa. Mukana on myös linkit taustaselvitykseen ja visualisointiin.

Suomen valtio nousee ykkösomistajaksi akkumineraaliyhtiöön

Suomen valtion omistama Malmijalostus Oy:n lisää panostustaan litiumioni-akkujen valmistuksessa tavittavaan kaivostoimintaan. Valtio nousee samala suomalaisen kaivosyhtiö Keliber Oy:n isoimmaksi omistajaksi kuuden miljoonan euron sijoituksella.

Uusista anturiratkaisuista apua kaivostoimintaan

Uusien röntgen- ja 3D-kuvantamisteknologiaan perustuvien anturijärjestelmillä voidaan parantaa kaivosten mineraalivarojen mallinnusta ja tehostaa arvometallien erottelua. EU-komission tukema X-Mine H2020-ohjelma on päässyt jo puoliväliin ja tarjolle on tuotu ensimmäiset käytännön ratkaisut.

Keliberin litiumhydroksi on akkulaatuista

Keski-Pohjanmaan Syväjärvelle rakennettavan akkumateriaalitehtaan litiumhydroksidin pilot-kokeet on saatu valmiiksi. Outotecin tutkimuskeskuksessa toteutettujen kokeiden aikana tehtiin liuotus-, ioninvaihto- ja kiteytyskokeet sekä laboratorio- että pilottimittakaavassa. Tuloksena saatiin akkulaatuista materiaalia.