Oululainen elektroniikkayritys Bittiumin Defense & Security -liiketoimintayksikön johtaja ja johtoryhmän jäsen Jari Sankala jättää yhtiön. Hän toimii vielä helmikuulle 2024 yhtiössä neuvonantajana samalla kun yksikön vetovastuun ottaa väliaikaisesti Connection Solution-yksikön nykyinen vetäjä Tommi Kangas.
Uutinen
Tiukemmat PSA2-tietoturvasuojaukset IoT-piirelle
Vanha iPhone romuksi, kaappiin vai myyntiin?
Tunnista autosi kolarivauriot kännykällä
Sähköjätti investoi – tehdas Suomeen ja palvelukeskus Viroon
Linuxiin isketään yhä useammin
Kiristyshaittaohjelmien kaltaiset hyökkäykset yleistyvät jatkuvasti. Uusimpana Trend Micron mukaan hyökkäysten määrä on kasvussa myös Linux-alustoille. Ja samaan aikaan kyberrikolliset hyödyntävät yhtiön raportin mukaan entistä enemmän tekoälyä sekä muita uusia teknologioita hyökkäystensä tehostamiseen ja virtaviivaistamiseen.
Algoritmit ohjaavat äänekästä robottibussia taiteiden yössä
Helsingissä ensi viikolla alkavassa taiteiden yössä voi ajella Kalasatamassa erikoisella taiderobottibussilla, joka ajaa reittinsä algoritmien avulla. Taiteiden yön R-Bus on taiteilija Laura Beloffin ja työryhmän taideteos, johon on toteutettu myös erikoinen ääni-installaatio. Sen luvataan luovan matkustajille vieraan mutta kummallisella tavalla tutun oloisen äänimaailman – aivan kuin ympäristön tunnistettavat äänet kaikuisivat vieraalta planeetalta.
Nämä haittaohjelmat kiusaavat erityisesti PC- ja Android-käyttäjiä
Sirujätti tulee Eurooppaan yhteisyrityksellä
Maailman suurin sirualan sopimusvalmistaja, taiwanilainen TSMC tulee Eurooppaan yhteistyöyrityksen kautta. Europena Semiconductor Manufacturing Companyssa ovat mukana TSMC:n lisäksi myös saksalaiset Bosch ja Infineon sekä hollantilaistaustainen NXP. Dresdeniin sijoittuvan tehtaan hinnaksi ilmoitetaan yli 10 miljardia euroa.








