Helsinki pääsi mukaan robottiautokokeiluun

Helsinki on valittu robottiautojen kokeilupaikaksi kansainvälisten suurkaupunkien kuten Lontoon, Pariisin, Los Angelesin ja Buenos Airesin lisäksi. Hankkeen takana ovat yhdysvaltalaiset Bloomberg Philanthropies ja Aspen Institute.

Helsinki jatkaa sähkö- ja biobussien tutkimusta

Helsingin seudun liikenne ja VTT jatkavat yhteistyötään älykkään liikenteen edistämiseksi. Yhtiöt ovat sopineet enintään kolmen miljoonan euron arvoisen puitesopimuksesta vuosiille 2017-2019. Mukana on esimerkiksi sähköbussien tutkimusta.

Pelkkä nopea verkko ei riitä – tallennusmäärä nelinkertaistuu

Digitalisaatio muuttaa kuluttajien käyttäytymistä nopeasti. Datan määrän uskotaan nelinkertaistuvan. Lisätyn todellisuuden pelit, 360-videot ja älykkään liikenteen ratkaisut lisäävä tiedonsiirron tarvetta, mutta kasvattavat Soneran mukaan myös tiedontallennusta voimakkaasti.

Trafi jatkaa liikennelabraa – lisää kokeiluja ja testejä

Liikenteen sähköisten palveluiden kokeiluhanke poiki runsaasti kokeiluja, jotka koottiin liikenne- ja viestintäministeriön johdolla Liikennelabra-brändin alle. Nyt toimintaa vetää liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, joka laajentaa kokeilut tieliikenteen lisäksi muihin liikennemuotoihin.

Robottiautot voivat olla kyberturvaongelma

Etäohjattavat ja autonomiset autot ja laivat, työkoneet sekä miehittämätön ilmailu tulevat lisäämään tehokkuutta ja synnyttävät liiketoimintaa, mutta myös turvallisuusuhkia. Helsingissä oli tänään koolla lähes sata asiantuntijaa keskustelemassa älyliikenteen kyberturvallisuustarpeista.

Tampere kiinnostui IoT-liikenteestä

Tampere aikoo pilotoida tietotekniikkayhtiö CGI:n kanssa IoT- ja pilvipalveluita älyliikenteen kehittämisessä. Joukkoliikennevälineiden kautta kerättäisiin piloteissa reaaliaikaista anturitietoa liikenteen sujumisesta ja ajo-olosuhteista.

Suomi hakee kumppaneita älyteihin

Pohjoiseen Lappiin kehitetään älyliikenteen ja automaattiajamisen uudenlaista ekosysteemiä. Uuteen arktisen alueen Aurora-hankkeeseen haetaan yhteistyötä myös muiden Pohjoismaiden ja Viron kanssa, kertoi  Muoniossa eilen puhunut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Muoniossa järjestettyyn älyliikenteen Aurora-symposiumiin osallistuu ministeri Bernerin lisäksi teollisuuden edustajia ja potentiaalisia kumppaneita, kehittäjiä ja tukijoita. Tilaisuudessa käsiteltiin Lappiin rakennettavaa maailmanluokan arktista älyliikenteen ja automaattiajamisen testausaluetta….