Ponsselle muotoilupalkinto älyohjaamosta

Metsäkonevalmistaja Ponsse on saanut jo toistamiseen kiitosta uudesta Scorpion koneensa älyohjaamostaan. Kotimaisen Fennia-palkinnon lisäksi yritys on saanut ohjaamolla alan arvostetuimpiin muotoilupalkintoihin kuuluvan IF Design Award -palkinnon. Scorpionin Future Cabin -ohjaamoa kiiteltiin erityisesti sen  ergonomian parantamisesta ja viihtyisän työympäristön luomisesta metsäkoneenkuljettajalle.

IoT-yhtiö Haltian mukaan One Sea -kehitykseen

Oululainen Haltian liittyy Dimeccin vetämään tulevaisuuden meriliikenteen One Sea -ekosysteemiin, joka edistää itseohjautuvaa laivaliikennettä. Haltian näkee kehittämäsä Empathic Buildingin tuovan uutta myös autonomisen meriliikenteen tulevaisuuteen.

EOT2019: Tanskalaista älyelektroniikkaa

Mikroelektroniikan edistyessä ja elektroniikan hintojen laskiessa markkinoille on tulossa runsaasti erilaisia tuotteita, joissa elektroniikka on sisäänrakennettuna. Uusimpia ratkaisuja on esillä toukokuun alkupuolella tanskalaisen Herningin messukeskuksessa järjestettävässä EOT – Electronics of Tomorrow-messuilla.

Wärtsilä suuntaa merenkulun älytekniikoihin

Wärtsilä hankkii paikannustekniikka kehittävän Transasin vauhdittamaan visiotaan merenkulun älykkäästä ekosysteemiään. Brittiyritys on luonut koneoppimista ja tekoälyä hyödyntävän yhtenäisen pilvipohjaisen alustan, jonka avulla voidaan ohjata kaikkia merenkulun ekosysteemin toimintoja.

Älypuhelin hallinnoi pian rakennuksia

Digitalisaation seuraava aalto kohdistuu rakennuksiin, uskoo Schneider Electricin liiketoimintajohtaja Tuomas Qvick. Hänen mukaansa rakennusteollisuus ja kiinteistöliiketoiminta ovat jääneet muiden toimialojen jalkoihin digitalisaation ja älyteknologian hyödyntämisessä.

Kempille uusi vetäjä sopimusvalmistajalta

Lahtelaisen hitsaustekniikkaa valmistavan Kempin toimitusjohtajaksi on valittu Ville Vuori. Hän toimii tällä hetkellä elektroniikan sopimusvalmistaja Incapin toimitusjohtajana. Aiemmin hän on toiminut myös sähköjätti ABB:n palveluksessa.