Suomessakin maanviljelijä voi saada lisää taloudellista hyötyä sijoittamalla pelloilleen pystyyn asennettavia, kaksipuoleisia aurinkopaneeleita. Turun yliopiston tutkijoiden mukaan aurinkosähkön tuotanto ja perinteinen maanviljely voidaan yhdistää tehokkaasti.
Tag: aurinkosähkö
Suomi rakentaa ennätysmäärän aurinkovoimaa
Aurinkoenergiaa 5G-testiverkkoon
Langaton tietoliikenne kuluttaa merkittävästi energiaa, ja 5G-järjestelmien käyttöönotto saattaa VTT:n selvitysten mukaan lisätä kulutusta, jos ei käyttöön oteta uudistuvia energialähteitä. Siksi tutkimuslaitos selvittää omassa 5G-testiverkossaan, kuinka käytössä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi aurinkoenergiaa. Langattoman tietoliikenteen energiankulutus on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja sähköstä on muodostunut operaattoreiden suurin kuluerä. Maailman suurimpiin kuuluva operaattori Vodafone on raportoinut, että yhtiö…
Aurinkojärjestelmien hinnat laskeneet
Aurinkosähköjärjestelmien hinnat ovat jo muutaman vuoden olleet laskusuunnassa ja kuluttajien kiinnostus omaan sähköntuotantoon kasvanut. Energiakonsultti Motivan markkinoiman Aurinkosähköä kotiin -kampanjassa avaimet käteen -toimitusten keskihinta on nyt noin 1 750 euroa kilowattia kohti, mikä on noin 150 euroa vähemmän kuin vuosi sitten..
Aurinkosähkö muuttuu pian kaasuksi
Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteistyönä rakennetaan demolaitos, jossa pilotoidaan kaasun tuottamista aurinkosähköllä. Raaka-aineena käytetään aurinkoa, vettä ja ilmasta erotettua hiilidioksidia.
Moni miettii aurinkoenergian käyttöönottoa
Aurinkoenergian nopea kehitys on tehnyt siitä kilpailukykyisen teknologian lisäsähkön antajana myös Suomessa. Omakotiasujista 14 prosenttia käyttää jo aurinkoenergiaa ja 67 prosenttia on kiinnostunut sen käytöstä. Tarjolla on sekä aurinkokeräimet että paneelit. Tällä hetkellä kiinnostus on korkealla tasolla erityisesti vapaa-ajan asuntojen yhteydessä. Usein aurinkoenergia tai tuulivoima ovat erillisten generaattoreiden lisäksi ainoita keinoja sähköistää kesämökkejä saaristossa tai…





