Mobiilioperaattorit rakentavat 5G-verkon kattavuutta kaupunki kaupungilta. Operaattoreilla on käytössään jo satoja tukiasemia. Telialla oli vuoden vaihtuessa 5G-verkot seitsemässä kaupungissa, Elisalla 13:sta ja DNA aloitti ensin kiinteillä, kuituyhteydet korvaavilla 5G-yhteyksillä. Myös Elisa toi kiinteät 5G-yhteydet verkkoonsa.
Tag: DNA
Samsung veti joulumyynnissä parhaiten – tässä myös koko vuoden listat
Suomalaiset ostivat joulupukin säkkiin eniten Samsungin älypuhelimia. Esimerkiksi DNA:n joulukuun Top 15 -listan ykkössijalla oli Samsung Galaxy A50, joka oli myös koko vuoden 2019 myydyin puhelin. Samsungin kaksi muuta suosittua mallia olivat S10e ja kuvan keskihintainen A40. Nokian myynti näytti jääneen jouluna vähäiseksi.
DNA korvaa 5G-verkolla kotien kuituyhteyksiä
Uuden 5G-tekniikan tarjonta kasvaa ensi vuoden aikana voimakkaasti. Jo nyt Elisa ja Telia ovat laajentaneet verkkojaan kaupunki kerrallaan. Uusimpana Telia ilmoitti tuoneensa 5G-tekniikan Jyväskylään. Tänään DNA kertoi aloittavansa kiinteiden 5G-kotiyhteyksien tarjoamisen. Myös Elisa on jo tuonut myyntiin kiinteät kuitua osin korvaavat 5G-yhteydet.
Black Friday nosti marraskuun kännykkämyyntiä – näitä myytiin
Korealainen Samsung jatkoi marraskuussa Elisan myydyimpänä puhelinmerkkinä niin kuluttajille kuin yrityksille. Myydyin puhelin oli Elisalla kuluttajille Samsung Galaxy A10 ja yrityksille Apple iPhone 11. Marraskuusta on tullut samalla vuoden tärkein kännyköiden myyntikuukausi. Myös uudet 5G-mallit kiinnostavat Elisan mukaan kasvavasti. Tässä myös muiden operaattoreiden kännykkämyynnit.
Elisan 5G-verkon kantavuus laajenee Espooseen
Pääkaupunkiseudulla Elisan 5G-verkko laajenee Vantaan ja Helsingin keskustan sekä Nokian Espoon toimitilojen lisäksi muuallekin Espoossa. 5G on alkuvaiheessa käytettävissä Espoon Kivenlahdessa, Espoon keskuksessa, Suvelassa ja Otaniemessä ja Karaportissa. Espoon lisäksi Elisan 5G-verkko ulottuu 11. kaupunkina nyt myös Seinäjoelle.
Näihin tuotteisiin ensimmäiset tietoturvamerkit
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom julkaisi tänään jo vuoden valmistellut Tietoturvamerkin. Sen luvataan takaavan kuluttajalle, että laitteen tietoturvan perusominaisuudet ovat kunnossa. Ensimmäisenä merkin laitteisiinsa otti Cozify Hub -älykotisovellukseen, DNA:n Wattinen -älylämmityspalveluun ja Polar Ignite fitness älykelloonsa.
Tampere sai älypylväspilotin pystyyn
Tampereen Hiedanrannan kaupunginosassa pilotoidaan älypylvästä, joka voisi toimia perustana tulvaisuuden älykaupungin toiminnoille. Uuden älypylväsprojektin takana ovat Orbis teleoperaattori DNA:n ja laitevalmistaja Tehometin kanssa. Aiemmin älypylväitä on asennettu jo Espooseen Nokian LuxTurrim5G-hankkeessa.
Elisan 5G laajenee Ouluun
Elisa avaa kaupallisen 5G-verkon Ouluun. Verkko avautuu ensin keskustan alueelle ja laajenee siitä tulevien viikkojen aikana muun muassa Ruskoon ja Linnanmaalle. Elisalla on 5G-verkot Turkussa, Tampereella, Jyväskylässä, Helsingissä, Lahdessa ja Vantaalla.
Elisa tuo kiinteät 5G-yhteydet koteihin
Teleoperaattorit uudistavat mobiilivarmenteen
Kaikki Suomessa toimivat teleoperaattorit DNA, Elisa ja Telia ovat sopineet mobiilivarmenteen uudistamisesta. Siitä halutaan tehdä entistä monipuolisempi tunnistautumisen peruspalvelu, jonka jokainen suomalainen voi saada käyttöön mobiilioperaattoriltaan. Uusi luvataan tulevan lopulliseen käyttöön ensi vuoden lopulla.