Fingrid hakee kehitysideoita innovaatiokisalla

Kantaverkkoyhtiö Fingrid hakee verkkojen hallintaan ja huoltoon uusia kehitysideoita, jotka olisivat toteutettavissa 1-5 vuoden kuluessa. Yhtiö hakee Innovaatiokisalla eri kokoisia yrityksiä, yhteisöjä ja tiimejä. Myös valmiit ja kaupallistetut ratkaisut kiinnostavat.

Teknologia17-messujen teemaksi digihyödyt ja tuotteistaminen

Lokakuussa Helsingissä järjestettävän Teknologia 17 -tapahtuman teemana on digitaalisen tiedon hyödyntäminen ja palveluiden tuotteistaminen. Näyttelyosuuden lisäksi on tulossa aiempaa laajempi seminaaritarjonta. Kaksi vuotta sitten tapahtumaan tutustui yli 14 000 kävijää.

Robottiauto voi olla myös kuntoskanneri

Autoilun luonne muuttuu tulevaisuuden autonomisten robottiautojen myötä, mutta kuka huolehtii teiden kunnosta? Oletko ajatellut, että tulevaisuudessa sinunkin autosi voisi olla digiskanneri, joka monitoroi tien kuntoa automaattisesti pilvipalveluun muiden tielläliikkuvien tavoin.