Joka kolmas kiinteistö aikoo panostaa IoT-teknologiaan

Suomessa tullaan näkemään verkko-operaattori Digitan mukaan lähivuosina merkittäviä investointeja kiinteistöihin tehtäviin IoT (Internet of things) ratkaisuihin. Vastausten mukaan kaksi kolmasosaa (65 %) ilmoittaa lisäävänsä investointeja jonkin verran ja kahdeksan prosenttia huomattavasti.

Kuluttajista vasta kolmannes on kiinnostunut digieuroista

Konsulttiyritys BearingPointin mukaan vasta yksi kolmesta eurooppalaisesta uskoo käyttävänsä digitaalista euroa tulevaisuudessa, jos sellainen olisi maksuvälineenä käytettävissä. Suomi on tutkituista maista ainoa, jossa käteisen osuus on edelleen kasvanut viime vuoteen verrattuna.

Suomalaiset karttavat tuntemattomia numeroita

Suomalaisille on lähes turha soitella numerosta, jos vastaaja ei tunnista soittajaa. Fonectan selvityksen mukaan vain kolmannes vastaa aina tuntemattomiin numeroihin ja jopa seitsemästä kymmeneen prosenttia suomalaisista jättää kokonaan vastaamatta.

Verkkokatkokset huolestuttavat kansalaisia

Kaksi kolmesta suomalaisesta on huolissaan  tietoliikenneverkkojen hakkeroinnista, viestii Valokuitusen selvitys.  Tilannetta ei ainakaan  paranna vaikka viime päivien katkokset syntyivätkin perinteisistä kaivuutöistä. Asiaa kysyi verkko-operaattori Valokuitunen kyselyssään, joka tosin tehtiin jo vuoden alkupäivinä. 

Kiinteät investoinnit vähenevät – rahat tutkimukseen

Suomalaisyritysten kiinteät investoinnit odottavat Elinkeinoelämän tuoreen selvityksen mukaan viime vuoden nousun jälkeen uutta liikkeellelähtöä. Vain tutkimuksen ja tuotekehityksen investoinnit jatkuvat vaikka suurta kasvua niissäkään ei ole tulossa. 

Tekoälyosaaminen vauhdittaa ohjelmistoyrityksiä – myös autoihin

Suomalaisista ohjelmistoyrityksistä suurin osa ennakoi edelleen toiminnalleen kasvua, kun muu talous yskähtelee. Suomalaisyritysten kasvuluvut ovat alan kattojärjestön uusimman selvityksen mukaan pysyneet miltei ennallaan. Yksi esimerkki on suomalaisyritys Basemark, jossa kehitetään uudenlaista autojen turvallisuutta tekoälyn, konenäön ja lisätyn todellisuuden avulla.

Kyselytutkimus: Teleyritysten suurimmat haasteet ja painopistealueet

Telealan suurimmat haasteet liittyvät  liiketoimintajärjestelmiä kehittävän IFS mukaan  kilpailutilanteen lisäksi verkkojen ylläpitoon ja uusien digitekniikoiden käyttöönottoon sekä henkilöstön kouluttamiseen sekä tekoälyn hyödyntämiseen. Yritys selvitti alueen haasteita sekä painopistealueilta haastattelututkimuksella 55 telealan yrityksen asiantuntijalta.

Teknologiakehittäjän rooli ei kelpaa naisille

Suomalaiset naiset uskovat teknologian ratkaisevan ilmastokriisin, mutta vain harva kokee heistä teknologia-alan houkuttelevaksi työsaraksi, selviää it-talo Tietoevryn tänään naistenpäivänä julkistama kyselytutkimuksesta. Ja samaan aikaan Suomessa on laajalti puutetta koodareista ja muista digitekniikan osaajista.

Kuinka vastuullista on hankkia uusi kännykkä?

Kännyköitä ja muuta kodinelektroniikkaa hankkivat suomalaiset ovat huolissaan laitteiden lyhyestä käyttöiästä, kertoo suuriin alan laitekauppiaisiin kuuluva Verkkokauppa.com asiakaskyselysssään. Moni haluaisi korjauttaa laitteensa, mutta korjaaminen koetaan usein turhan monimutkaiseksi tai kalliiksi. Selvityksen mukaan myös käytetyt laitteet kiinnostavat entistä enemmän.

Selvitys: Esineiden internet jatkaa kasvuaan

Esineiden internetin eli IoT:n käyttö jatkaa kasvuaan suomalaisissa yrityksissä, kertoo teleoperaattori Elisa tekemänsä kyselyn perusteella. Myös uudet mobiiliverkon teknologiat NB-IoT ja LTE-M tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia myös IoT:n hyödyntämiseen.