4K-näyttö yhden millisekunnin vasteella

Korealaisvalmistaja LG:n uudessa UltraGear-monitorissa on 27 tuuman koossa ensimmäistä kertaa 4K-tarkkuus ja yhden millisekunnin GtG-vasteaika. Monitori tukee näytönohjainvalmistaja Nvidian G-SYNC-  ja HDR-toimintoja. Uutuus sopii pelien lisäksi esimerkiksi videotuotantoon.

Aurinkojärjestelmien hinnat laskeneet

Aurinkosähköjärjestelmien hinnat ovat jo muutaman vuoden olleet laskusuunnassa ja kuluttajien kiinnostus omaan sähköntuotantoon kasvanut. Energiakonsultti Motivan markkinoiman Aurinkosähköä kotiin -kampanjassa avaimet käteen -toimitusten keskihinta on nyt noin 1 750 euroa kilowattia kohti, mikä on noin 150 euroa vähemmän kuin vuosi sitten..

Messuhallin katolle yli 2000 aurinkokennoa

Helsingissä aurinkokennoja on ollut jo Finlandia talon katolla, mutta yksi suurimpia kattokohteita on ollut vielä ilman aurinkokennoja. Ei ole kauaa, sillä Helen asentaa Pasilan messukeskuksen katolle ensi kesän aikana yli 2000 paneelia ja myöhemmin lisää.

Video: Miten verkkosotaa käydään – katso verkosta!

Kyberhyökkäykset ovat nimestään huolimatta kouriintuntuvan fyysisiä. Niillä saadaan maa polvilleen hetkessä. Tämä koettiin Euroopassa tänä kesänä. Myös Suomessa uhka on olemassa ja siihen varaudutaan. Katso Helsingin yliopiston kyberpaneeli nyt verkkovideona.

VIDEO: Kyberturvallisuus-paneeli

Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéll veti eilen Otaniemessä paneelikeskustelun, jossa oli asiantuntijoita Viestintävirastosta, puolustusministeriöstä ja Turvallisuuskomiteasta. Paneelikeskustelun voi katsoa edelleen nettivideona.

Suomi vie Etiopiaan aurinkopaneelitehtaan

Viime kesänä mikkeliläinen Valoe kertoi jo aurinkokennoja valmistavan tehtaan kaupasta, mutta vasta nyt tehtaan myynti on realisoitumassa. Tilauksen arvo on noin 15,8 miljoonaa euroa ja Valoe jää omistajaksi tehtaaseen 30 prosentin osuudella.