Kvanttiprosessorin valmistamiseen 35 miljoonaa euroa

Uudenlainen kvanttilaskenta on Euroopan unionille strategisesti tärkeä toimiala, josta odotetaan tulevaisuudessa huimia vaikutuksia eri sektoreille. Sitä varten suomalainen  IQM on saanut Euroopan investointipankilta uuden 35 miljoonan lainarahoituksen kvanttiprosessorien kaupallistamiseen ja valmistukseen yrityksen Espoon tuotantolaitoksella.

Parempaa energiatehokkuutta prosessorijärjestelmiin

Sulautettujen tietokonejärjestelmien määrä kasvaa verkkoratkaisujen takia voimakkaasti tulevaisuudessa, mikä aiheuttaa painetta myös niiden energiatehokkuuden parantamiselle. Tampereella yliopistolla diplomi-insinööri Joonas Multanen on tutkinut viimeisipiä tekniikoita, joilla sulautettuista prosessoreista voitaisiin saada entistä energiatehokkaampia.

Tällainen on IBM:n AI-palvelinsuoritin

IBM on esitellyt uuden tekoälyllä viritetystä kahdeksan yrtimen Telum-palvelinsuorittimen, jonka jokaista ydintä varten on 32 metatavua välimuistia sekä skaalautumismahdollisuus 32 suorittimeen saakka.  Kaksisiruinen suoritinmoduuli sisältää 22 miljardia transistoritoimintoa. Mukana video uutuuspiirin esittelyyn ja taustatietoihin.

Prosessorikauppa yllätti – isompi osuus

Tietokoneiden ja kännyköiden suorittimia myytiin viime vuonna 12 prosenttia edellisvuotta enemmän. Markkinatutkimuslaitos IC Insightsin mukaan prosessorisirujen menekki tulee jatkumaan voimakkaana, vaikka kovin kasvu hieman hiljeneekin. Se lupaa hyvää AMD:n ja Intelin lisäksi kännykkäpiirien valmistaja Qualcommille.

Uutta vipinää omilla prosessoripiireillä

PC-suoritinmarkkinat ovat rajussa muutoksessa, jossa AMD on kiilannut uutuuspiireillä uhkaamaan Intelin perinteistä johtoasemaa. Lisäksi Apple ja nyt uusimpana Microsoft ovat tuomassa itsesuunnittelemansa ARM-suorittimet laitteisiinsa. Lue lisää Uusiteknologian e-lehden laajasta suoritinraportista ja linkkilistasta.

AMD näpäyttää Inteliä Zen-ytimillä – ja Apple omillaan?

PC-mikrojen suoritinmarkkinat ovat rajussa muutoksessa, jossa vuosikymmenien haastaja AMD on kiilannut uutuuspiireillä uhkaamaan Intelin johtoasemaa, kerrotaan tuoreessa Uusiteknologia-lehden prosessorijutussa. Mukana on uusinta tietoa Intelin lisäksi AMD:n Zen-arkkitehtuurista ja Applen uudesta ARM-pohjaisesta M1-prosessorista.