Slush-tapahtuma palaa joulukuussa messukeskukseen

Startup-tapahtuma Slush järjestetään jälleen joulukuun alussa fyysisenä tapahtumana Helsingin messukeskuksessa. Ensimmäiset puhujat on jo julkistettu ja tapahtumaan järjestäjät odottavat koronan jatkumisesta huolimatta 8000 osallistujaa. Viime vuoden Slush jouduttiin peruuttamaan korona takia.

Nyt peruuntui Slush

Startup-yrittäjien ja sijoittajien Slushia ei järjestetä tänä vuonna koronaviruspandemian takia. Marraskuulle suunnitellun tapahtuman sijaan Slush keskittyy tänä vuonna yrittäjyyskoulutusohjelma Slush Academyyn ja Soaked by Slush -tapahtumamediaan.

5G-verkon viipalointitekniikka toi peleihin vauhtia ja pienen viiveen

Elisa palkitsi perjantaina päättyneessä Slush-tapahtumassa Domos-kehittäjäryhmä tietokonepelaamiseen optimoidusta wifi-verkosta, joka hyödyntää myös 5G-verkon uusimpia viipalointitekniikoita (Network Slicing). Palkinto oli 25 000 kehitysrahaa ja esiintymispaikka tuleville Barcelonan kännykkämessuille.

Viljelykasvien hyvinvointiin uusinta teknologiaa

Viljelykasvien hyvinvointia selvittävä tutkija voitti perjantaina päättyneessä Slushissa tutkimusideoiden 100 000 euron palkinnon. VTT:n Thomas Hausmaninger idea oli kehittää ratkaisu, joka kasvikaasuista mittaamalla kertoisi kuin hyvin kasvit voivat.

Slush19: Bisnes ja tiedeinnovaatiot – katso videoilta

Uusien startup-yritysten lisäksi tänään Helsingin messukeskuksessa tapaa 25 000 muutakin alan toimijaa. Mukana on riskisijoittajia ja yritysten ykkösjohtoa sekä paljon kansainvälistä lehdistöä. Fokus on voimallisemmin bisneksessä ja rahoituksen löytämisessä. Helsingin yliopisto agitoi tapahtumassa tiedeinnovaatioiden nimiin. Tarjolla on myös netissä livelähetyksiä tapahtuman annista.

Koodauskoulu kiinnosti miehiä edelleen enemmän

Uudenlainen koodauskoulu Hive Helsinki on saanut muutamassa kuukaudessa jo yli 7800 kirjautumista verkossa tehtävälle pääsykoesivulle ja 2400 on läpäissyt alkutestin. Koodikoulutus näyttää alkuvaiheessa kiinnostavan edelleen enemmän miehiä kuin naisia. Suunta on kuitenkin muuttumassa.

Keinoäly, 5G ja lohkoketjut tulevat energia-alalle

Keinoäly lisää jo tehokkuutta ja tuottavuutta muun muassa markkinointi- ja terveydenhuoltosektorilla, mutta uudet tekniikat tuovat etuja myös energiajakeluun. Keinoälyn ja lohkoketjujen tarjoamia mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan vielä juurikaan hyödynnetty. Tulevaisuudessa 5G tulee tarjoamaan myös nopean tiedonsiirtoväylän energiatiedon välittämiseen.

Uusi materiaalitekniikka siivittää Oulun yliopiston tutkimusta

Oulun yliopiston mikroelektroniikan yksikön tekemä tutkimus on ollut laajalti esillä viikon sisään. Ensin Oulun yliopiston professori Heli Jantunen sai Nokian Säätiön tunnustuspalkinnosta ja viime viikolla Oulun yliopiston tutkija Yang Bain esitteli startup-tapahtuma Slushissa uusia energian kaappaamisessa tarvittavia materiaaleja.

Suomeen syntyy koodauskoulu – nuorille aikuisille

Supercellin Ilkka Paananen ja lasten ja naisten koodausta edistänyt Linda Liukas esittelivät meneillään olevassa Slushissa uudenlaista nuorten aikuisten Hive-koodikoulua. Sen avulla on tarkoitus tuottaa uusia pystyviä koodareita Suomen ohjelmistoteollisuudelle. Mallia on haettu ulkomailta.