Suomen tutkimus- ja innovaationeuvosto aikoo selvittää tutkimus- ja kehitysrahoituksen käyttöä ja arviointia. Taustalla on Suomelle esitetty EU-raportti tutkimusorganisaatioiden ja yksityisen sektorin välisen tutkimuksen esteistä Suomessa. Seuranta- ja arviointityössä tarkastellaan sekä T&K-rahoituslain mukaista lisärahoitusta että valtion koko T&K-rahoitusta ja alan osaajatarvetta.
Tag: t&k
Nokialta ja Ericssonilta keinot parempaan Euroopan kilpailukykyyn
Startup-yhteisö vaatii tutkimukseen lisää koulutuspanostuksia – kvantti, tekoäly ja vety
Suomi panostaa tutkimukseen ja kvanttitekniikkaan – tätä hallitus ehdottaa
Hallitus tarjoaa budjettiehdotuksessaan leikkausten rinnalla lisää lainanottoa, mutta myös panostuksia tutkimukseen ja innovointiin. Business Finlandin ja Suomen akatemian lisäksi rahaa varataan yliopistojen tutkijakoulutukseen, kvanttitietokoneiden kehittämiseen ja varaudutaan myös elektroniikan siruteknologian uusimpaan kehitykseen.
Teollisuus investoi jo kasvavasti – elektroniikassa kasvu 48 %
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreen Investointitiedustelun mukaan suomlaisen teollisuuden investointien odotetaan kasvavan kuluvana vuonna 11 prosenttia viime vuoteen nähden. Suurin osa on investoinneista on kiinteitä koneita ja tuotantotiloja. Sen sijaan tutkimuksen ja kehityksen panostukset pysyisivät vain viime vuoden tasolla.
Kasvuyrityksillä merkittävä rooli t&k-panostuksissa
Suomalaisilla startup-yrityksillä on entistä merkittävämpi rooli tutkimus- ja kehityspanoksissa, arvioidaan alan toimijoiden tekemässä uudessa selvityksessä. Selonteon tarkoituksena oli arvioida myös startupien vaikuttavuutta Suomen taloudelle ja merkitykselle valtion neljän prosentin t&k-tavoitteen saavuttamisessa.
Tarvitsemme laajempaa teknologiaosaamista – johdossa tulevaisuuden materiaaleissa ja ympäristöteknologioissa
Euroopassa ja Suomessa on monia menestyviä yrityksiä, mutta tuoreen McKinseyn selvityksen mukaan ne ovat teknologisesti monin osin heikompia kuin vastaavat yhdysvaltalaisyritykset. Eurooppa johtaa kymmenestä teknologiasta vain kahdessa eli tulevaisuuden materiaaleissa ja ympäristöteknologioissa.
Nokia-kännyköiden tutkimuskeskus Tampereelle
Nokia hakee kasvua 5G:n lisäksi yritysverkoista ja vähentää väkeään
Nokia julkisti kolmannen neljänneksen tuloksensa yhteydessä suunnitelman organisaatiorakenteen mukauttamisesta paremmin 5G:tä ja yritysverkkojen strategiaa tukevaksi. Väki vähenee globaalisti. Tavoitteena on 700 miljoonan euron säästöt vuositasolla ei-IFRS-toimintakuluissa ja tuotannon yleiskustannuksissa vuoden 2020 loppuun mennessä.
MPD2017: Tuotantotapahtuma kerää suosiota
Suomalaisen teollisuuden vetovoima on vahvistunut. Taloussuhdanteen käänteestä kertovat tilastot viennin elpymisestä ja tilausmäärien kasvusta. Kiinnostuksen kasvusta kertoo myös toukokuun lopussa Tampereella järjestettävä Manufacturing Performance Days 2017. Tapahtumaan odotetaan lähes tuhat osallistujaa.