Tuotanto kasvoi huhtikuussa – tilauskanta ratkaisee jatkon

Suomen teollisuustuotanto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 3,1 prosenttia vuodentakaisesta. Eniten vuoden takaiseen kasvoi sähkötekninen teollisuus 8,5 prosenttia. Kasvun jatkuminen on kuitenkin haurasta, sillä uusia tilauksia monella alalla saatiin huhtikuussa aiempaa vähemmän.

Teollisuuden liikevaihto lähti kasvuun

Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan marras-tammikuussa 7,7 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Myös pitkään laskussa ollut sähkö- ja elektroniikkateollisuus pääsi 2,3 prosentin kasvuun.

Joustavia elektroniikkatuotteita – demo Saksaan

VTT on toteuttanut ensi kertaa joustavaa elektroniikkaa sisältävän ledikalvon kaikki valmistusvaiheet rullalta rullalle -tekniikalla. Yritys esittelee kuun lopulla uutta tekniikkaa Saksassa. VTT:n tekniikalla voidaan valmistaa esimerkiksi painettua elektroniikkaa sisältäviä taipuisia ledinäyttöjä erittäin kustannustehokkaasti.

Tutkimus: Tuotekehityksen läheisyys tärkeää

Aalto-yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan yritysten kannattaa valmistaa teknologisesti vaativimmat tuotteet lähellä tuotekehitystä. Toisaalta mitä standardisoidumpaa valmistus on, sitä etäämmälle tuotanto on siirrettävissä. Tutkimuskohteina olivat Ponsse ja Helkama.

Suomi-elektroniikka ponnistaa uudelleen

Nokian kännykkäbisneksen loputtua, usko suomalaiseen elektroniikkavalmistukseen on ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta heikoissa kantimissa. Nyt oululainen Tactotek on palauttamassa positiivisuutta suomalaiseen elektroniikkatuotannon osaamiseen rakenteellisen elektroniikan avulla.

Suomessa osataan – lediyritys tuo uskoa

Tuotantoa valuu jo takaisin Aasiasta, joka antaa uskoa suomalaiselle tehdasteollisuudelle. Uusin esimerkki on ledivalaisimien valmistaja Greenled, joka siirsi tuotannon takaisin Kempeleeseen. Uutta väkeä on palkattu ja vienti on noussut siirron jälkeen.

Hella lopettaa tuotannon Salossa

Salossa ledeihin perustuvia valaistustuotteita valmistava Hella Lighting Finland on lakkauttamassa tuotantonsa vuoden 2018 loppuun mennessä. Asiasta käynnistetään yt-menettely ensi maanantaina, kertoo Teollisuusalojen ammattiliitto tiedotteessaan.

Ericsson vähentää 3000 – myös Suomesta

Verkkoyhtiö Ericsson vähentää laitetuotantoa Ruotsissa ja irtisanoo tuotannosta, myynnistä ja suunnittelusta 3000 työpaikkaa. Tiedotteessa yritys kertoi palkkaavansa lähivuosina silti myös tuhat uutta tuotekehittäjää Ruotsiin.