Nokia myy Withingsin takaisin perustajalleen

Nokia kertoo myyvänsä Digital Health -liiketoimintaansa takaisin Withingsin perustaja Éric Carreelille. Kaupan odotetaan tapahtuvan kesään mennessä. Nokia osti ranskalaisyrityksen kaksi vuotta sitten.

Nokia vähentää ja miettii terveysbisneksen asemaa

Nokia ilmoitti tänään aloittavansa verkkoalueen yt-neuvotteluiden lisäksi digitaalisen terveydenhuollon liiketoimintansa strategisten vaihtoehtojen arvioinnin. Yksikkö kuuluu Nokia Technologies -liiketoimintaryhmään. Vähennustavoitteet ovat verkoissa 350 ja teknologiaryhmässä noin 75 työpaikkaa.

Nokia ja Apple sopivat patenteista

Nokia ja Apple ovat sopineet patenttilisensseistä sekä liiketoimintayhteistyöstä. Samalla yritykset luopuvat kaikista kanteista ja sopineensa monivuotisesta patenttilisenssistä. Samalla Nokian Withings-tuotteet palaavat Applen myyntilistoille.

Nokialta odotettu tulos – lisenssirahoissa kasvua

Nokian ensimmäisen neljänneksen kokonaistulos oli varsin odotettu. Yrityksen ensimmäisen neljänneksen ei-IFRS-liikevaihto oli 5,4 miljardia euroa (5,6 miljardia euroa vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä). Liikevaihto laski kuusi prosentti vuodentakaiseen, mutta lisensointi- ja terveysbisnes kasvoi.

Nokia perusti uuden yksikön terveyselektroniikalle

Nokia julkisti tänään saaneensa arvioitua aiemmin päätökseen ranskalaisen terveyselektroniikkaa kehittävän Withings S.A.:n oston. Samalla yritys kertoi perustaneensa uuden Digital Health -yksikön, jota johtaa Withingsin entinen toimitusjohtaja Cédric Hutchings.

Nokian tulevat terveystuotteet esillä

Piirivalmistaja NXP oli hyvin mukana ajassa. Yritys esitteli eilen Nokian kampukselle pysäköidyssä demorekassaan ranskalaisen Withingsin terveyselektroniikkaa. Nokia julkisti ostavansa yhtiön eilen Teknologia-yksikköönsä.

Nokia yritysostolla IoT-rannekkeisiin

Nokia aikoo hankkia ranskalaisen Withings SA:n vauhdittaakseen pääsyä digitaalisen terveyden markkinoille. Withings tulee olemaan osa Nokia Technologies -liiketoimintaa.