Tampereen yliopiston immersiivisten visuaalisten teknologioiden keskus (Civit) avaa ranskalaisen Dxomark-yhtiön kanssa kuvantamislaboratorion Hervannan yliopistokampukselle. Yhteistyön myötä alan tutkimus- ja testauspalvelut laajenevat niin kaupallisille kuin akateemisillekin toimijoille.
Tag: yhteistyö
Saab vahvistaa tutka- ja mikroelektroniikan tutkimustaan Suomessa
Lisää voimaa kvanttiprosessorien kehittämiseen
Nokia kohteli kaltoin elektroniikan sopimusvalmistajaansa
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tehty tutkimus selvittää epäonnisesti päättynyttä kännykkä-Nokian ja elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin kumppanuutta. Tutkimus kuvaa yritysten kehityspolkua 1984–2011, jossa luottamukseen perustuva kumppanuus alkaa rakoilla markkinoiden muutosten ja vahvemman osapuolen strategisten päätösten seurauksena.
Terveystekniikan vienti hyvässä vauhdissa – ala tiivistää yhteistyötään
Holografia tuo lisätyn todellisuuden navigaatiojärjestelmiin
Wärtsilä tiivistää tutkimusta Aallon kanssa
Suomi vie kyberosaamista Singaporeen
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on allekirjoittanut yhteistyöesisopimuksen singaporelaisen korkeakoulun kanssa. Tarkoituksena on perustaa Singaporeen kyberturvallisuusosaamisen kehittämiskeskus, joka toimisi Suomessa kehitettyjen oppien mukaisesti. Singaporeen perustettava keskus tuleetarjoamaan palveluitaan singaporelaisille ja aasialaisille yrityksille. Tavoitteena on myös toteuttaa ensimmäinen JYVSECTEC:n kehittämän mallin mukainen kyberharjoitus Singaporeen toteutettavassa RGCE (Realistic Global Cyber Environment) -ympäristössä vuoden 2019 aikana. JYVSECTEC on vuodesta 2011 lähtien…
Yksikätinen YuMi-robotti palvelukseen
ABB on esitellyt kaksikätisen YuMi-robotin lisäksi yksikätisen robotin, jossa yhdistyvät robotiikan parhaat ominaisuudet ja entistä pienempi tilan tarve. Yritys esitteli uutuuden Tokiossa järjestetyssä International Robot Exhibition (iREX) 2017 -tapahtumassa. Samalla yritys julkisti yhteistyön Kawasakin robottiyksikön kanssa.