Turun ammattikorkeakoulu vauhdittaa merenkulun autonomisten laivojen kehitystä yli miljoonan euron kameroiden, antureiden ja erikoissensorien avulla. Tekniikan lainaa opinahjolle norjalainen Kongsberg, joka tuli Suomeen voimallisemmin vuonna 2019 Rolls-Roycen meritoimintojen oston kautta. Yritys jatkaa myös Suomen panostuksia autonomisten alusten kehittämiseen.
Uutta anturilaitteistoa tullaan hyödyntämään Turun ammattikorkeakoulun tutkimustyössä, jossa kerätään dataa etäohjattavien, automatisoitujen ja autonomisten alusten kehittämiseen. Opinahjo koordinoi Applied Research Platform for Autonomous Systems (ARPA) -hanketta, joka käynnistyi vuoden 2020 lopussa.
ARPA-hankkeessa kehitetään testiympäristöjä autonomiseen ja etäohjattuun liikkumiseen, erityisesti meriliikenteeseen. Laitteistosta osa on alun perin ollut käytössä, kun Rolls-Royce teki Falco-lautalla maailman ensimmäiset pilotit autonomisesta ja etäohjatusta aluksesta vuonna 2018.
Laitteistoon sisältyy esimerkiksi lämpö- ja yönäkökameroita, tutkia, sääasema, dataa kerääviä sensoreita, palvelin datan käsittelyyn sekä tuuli- ja näkyvyysantureita. Laitteisto sijoitetaan Turun AMK:ssa virtuaalitodellisuuden ja tekoälyn tutkimuskeskus FIT Turkuun sekä eri laboratorioihin ja AMK:n mittausalukseen.
Autonominen liikenne on ajankohtainen tutkimusaihe. Tulevaisuudessa nähdään rahtilaivoja ja muita kulkuneuvoja, joita voidaan ohjata etäältä. Ennen näiden suunnitelmien realisoitumista on kerättävä dataa erilaisista ympäristöistä, skenaarioista ja olosuhteista, jotta tekoäly oppii ohjaamaan kulkuneuvoja turvallisesti eri tilanteissa. ARPA-hankkeessa kehitetään testiympäristöä tällaisen datan keräämiseen.
Kuvituskuva: Roll-Roycen autonominen kehitysratkaisu. Norjalainen Kongsberg osti yrityksen meritoiminnot vuonna 2019.
Päivitetty otsikkoa ja ingressiä 9.9.2021