Kännyköissä runsaasti arvokkaita raaka-aineita

Eurooppalaisissa kotitalouksissa uinuu unohdettu yli miljardin euron edestä kännyköissä olevaa kierrätykseen sopivaa raaka-ainetta, kertoo käytettyä elektroniikkaa kaupittelevan Refurbedin Fraunhofer-instituutilla tekemä selvitys. Yksistään kobolttia on 5 000 tonnia ja kultaa yhdeksän tonnia eurooppalaisten kotien kaapeissa ja piirongeissa. 

Liikkuvat työkoneet kasvuun uusilla digitekniikoilla

Suomalainen liikkuvien työkoneiden toimiala kattaa jo yli kymmenen prosenttia Suomen viennistä ja tarjoaa 45 000 työpaikkaa. Uudessa strategiassaan liikkuvien työkoneiden teollisuus tavoittelee liikevaihtonsa kolminkertaistamista ja työpaikkojen määrän tuplaamista vuoteen 2035 mennessä. Trendeinä ovat digitaalisuus uusine tekoälyratkaisuineen.

Teknologiateollisuus näkee kysynnän piristyvän tulleista huolimatta

Teknologiateollisuus odottaa kysynnän piristyvän vuoden loppupuolella Yhdysvaltain korkeammista tulleista huolimatta. Tähän asti uusien tilausten arvo ja tilauskannat ovat pitäneet pintansa, eikä kysyntä ole lähtenyt sakkaamaan Trumpin poukkoilevasta tullipolitiikasta huolimatta.