Suomalainen tietotyön automatisoija M-Files ilmoitti eilen allekirjoittaneensa sitovan sopimuksen amerikkalaisten Haveli Investmentsin ja eurooppalaisen Bregal Milestonen kanssa yhtiön enemmistöosuuden ostosta. Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Antti Nivala jatkaa vähemmistöosakkaana yhdessä yhtiön johtoryhmän ja työntekijöiden kanssa, mutta esimerkiksi valtion Teollisuussijoitus myy osakkeensa.
Uutinen
Suuret tv-koot ja edulliset älypuhelimet kasvussa
Viihde-elektroniikan kokonaismyynnin lasku hidastui vuoden toisella kvartaalilla. Alan etujärjestö uskoo silti, että erityisesti isompien televisioiden myynti muuttuu vielä loppuvuoden aikana positiiviseksi. Kännyköitä myynnissä näkyi jo koulunsa aloittavien ensipuhelimien ostot ja halvimmat kännykkämallit kellopuhelimineen.
Google tuo Suomeen omat tekoälykännykät
Standardoitua insinööritietoa tekoälyllä ryyditettynä
Teollisuuden suunnittelutalo Etteplan on tuonut uuden luovaa tekoälyä hyödyntävän palveluratkaisun teknisille kehittäjille yhteistyössä suomalaisen standardointijärjestö SFS:n kanssa. Erikoisuutena on että tietoa haetaan myös kuvista. Omien suunnittelijoiden lisäksi Etteplan tarjoaa ratkaisua myös asiakasyrityksille niiden omilla suunnittelutiedoilla ryyditettynä.
Jäähdyttäviä mikrosysteemejä kvanttitietokoneisiin
Euroopan uudessa siruohjelmassa panostetaan räätälöitäviin kryogeenisiin mikrosysteemeihin, joita voidaan hyödyntää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden miljoonien kubittien kommunikaatiorajapintoihin ja paikalliseen jäähdyttämiseen. Suomesta on hankkeessa mukana VTT:n lisäksi seitsemän muutakin alan teknologiaosaajaa.
Ensimmäinen robottitraktori Suomeen
Maatalouden laitetoimittaja Hankkija tuo autonomisesti toimivan robottitraktorin Suomeen, jossa on huippuelektroniikan lisäksi perinteisistä traktoreista tutut koneiden etu- ja takakiinnitykset, voiman ulosotto sekä lisälaitteiden hydrauliikkaliitännät. Hollantilaisvalmisteisen robottitraktori ydin on pilvipohjainen ohjelmisto, jonka avulla suunnitellaan, seurataan ja analysoidaan peltotöitä laajemminkin.
Laser varmistaa puolijohdepiirin tietoturvan
Suomalainen Fraktal esittelee uuden laseria hyödyntävän Fault Injection -laitteistoratkaisun (LFI) puolijohdepiirien tietoturvatestaukseen. Uuden julkaisun myötä aiemmin vain erikoislaboratorioiden käytössä ollut LFI-teknologia tulee yleisempään käyttöön aiempaa edullisemmin ilman lisenssi- tai muita maksuja.






