Viro jakoi 26 gigahertsin 5G-taajuusalueet

Teleoperaattori Elisa on saanut Tele2:n ja Telian ohella Viron 26 GHz:n 5G-huutokaupassa tavoittelemansa taajuudet. Hintaa 800 megahertsin kaistalle tuli 1,63 miljoonaa euroa.

Nopeammista 5G-millimetriaalloista hyötyä

Uudet nykyistä nopeammat 5G-yhteydet ja  26 gigahertsin taajuudet tuovat Qualcomin ja Nokian teettämän raportin mukaan uusia etuja, muuttavat teollisuutta sekä tarjoavat taloudellista hyötyä käyttäjilleen.

DNA testaa uusia 5G-ratkaisuja tuotantoverkossaan

Teleoperaattori DNA on siirtynyt FDD-taajuuksien 5G-käytön laboratoriotesteistä tuotantoverkkotestaukseen. Verkkotestejä tehdään aluksi Pohjois-Helsingissä. Lisäksi yritys aikoo kokeilla verkoissaan taajuuksien DSS-jakoa sekä matalia että korkeita taajuusalueita aina 700 megahertsistä 26 gigahertsiin asti.

Päivitetty: 26 GHz:n 5G-taajuudet myytiin 21 miljoonalla eurolla

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom huutokauppasi tänään DNA:lle, Elisalle ja Telialle 21 miljoonalla eurolla uuden sukupolven 5G-verkkojen 26 gigahertsin taajuudet. Kyseessä oli jo toinen 5G-huutokauppa, sillä alemmat 3,5 gigahertsin taajuudet huutokaupattiin pari vuotta sitten 80 miljoonalla eurolla. Päivitetty 8.6.2020/14.48.

Uusia taajuuksia 5G-verkkoihin – rahakas huutokauppa tulossa

3,5 gigahertsin taajuuksien rinnalle halutaan tulevaisuuden 5G-verkkoihin 26 gigahertsin alue. Kesällä on tulossa  uusi taajuushuutokauppa, johon Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää jo lausuntoja. Pohjahinnaksi yhdelle luvalle on määritelty seitsemän miljoonaa euroa.

Suomi ottaa käyttöön 26 gigahertsin alueen

Langattoman laajakaistan käyttöön otetaan Liikenne- ja viestintäviraston mukaan käyttöön huutokaupattavan 3,5 gigahertsin lisäksi myös 26 gigahertsin taajuusalue. Koko taajuusalueen käyttöoikeudet myönnetään keväällä 2020, mutta ylin osa myönnetään määräaikaiseen rajattuun käyttöön yhteiskäyttöisesti jo tästä vuodesta alkaen.