Fortum ostaa akkumetallien kierrätysteknologiaa

Fortum ostaa akkumetallien kierrätykseen erikoistuneen suomalaisen kasvuyrityksen, Crisolteqin kaikki osakkeet. Investointi vahvistaa Fortumin asemaa korkean jalostuspotentiaalin kierrätyksessä Euroopassa.

Suomessa odotettua enemmän sähköautojen litiumia

Sähköautojen akkukennoissa tarvittavaa litiumia on suomalaisen kaivosyhtiö Keliberin Rapasaaren esiintymässä uuden arvion perusteella lähes 50 prosenttia aiempaa isommat. Malmivarat ovat 5,280 miljoonaa tonnia.

Nurmoon 22 000 aurinkopaneelia – kuusi hehtaaria

Suomen suurin 22 000 aurinkopaneelin energiakärkihanke on valmistunut Nurmoon. Vuonna 2017 aloitetussa ja Työ- ja elinkeinoministeriön tukemassa energiakärkihankkeessa on rakennettu yhteensä 6 MWp:n  ja 22 000 aurinkopaneelin kokonaisuus sekä uusimpanan sähkövarasto Atrian tehtaiden yhteyteen. Hankkeessa rakennettiin Suomen suurin aurinkovoimalakokonaisuus Nurmoon, joka koostuvat 11 erikokoisesta maa-, seinä- ja kattoasenteisista aurinkovoimaloista. Aurinkopaneeleja on asennettu pinta-alaltaan noin kuusi hehtaaria,…

Sähkö-Volvoon turvakehikko – myös akuille

Autonvalmistaja Volvo esittelee ensi kuussa täysin sähköisen Volvo XC40 -SUV-mallin. Yritys on kehittänyt autoon uudenlaisen turvarakenteen, jotta ihmisten lisäksi myös akku säilyy ehjänä onnettomuustilanteessa ja eikä aiheuta vaaraa. Katso videoltalta miten auton turvarakenne on toteutettu.

Bosch tuo älymoottorit lastenvaunuihin

Bosch tuo vuoden 2020 alkupuolella lastenvaunuihin sähköisen voimansiirron yhdessä ruotsalaisen lastenvaunuvalmistajan Emmaljungan kanssa. Järjestelmän voimansiirtoyksikkö yhdistää kaksi hiljaista sähkömoottoria taka-akseliin, Bluetooth-moduulin ja älykkään MEMS-pohjaisen anturijärjestelmän. Kaksi sähkömoottoria auttaa kiihdytyksessä ja jarrutuksessa. Katso toiminta nettivideolta.

Terrafamen akkukemikaalitehdas etenee – rekrytointi alkamassa

Kahden vuoden päästä käynnistyy nikkelimalmia Kainuussa kaivavan Terrafamen akkukemikaalitehdas. Tarkoitus on jalostaa nikkeli-kobolttisulfidia nikkeli-kobolttisulfaateiksi, jota voidaan käyttää sähköakkujen raaka-aineena. Tulevan tehtaan osaajien rekrytointi alkaa jo syksyllä.

Litiumioniakkuihin suomalaishiiltä – koetehdas Kotkaan

Stora Enso aikoo investoida 10 miljoonaa euroa koelaitokseen, jossa tuotetaan biopohjaista hiilimateriaalia ligniinistä. Sitä voidaan hyödyntää raaka-aineena Litiumioni-akuissa. Ligniinistä jalostetaan akkuihin kovahiilipohjaisia anodimateriaaleja, jotka vastaavat ominaisuuksiltaan grafiittia. 

Akkumateriaalien monet tiet – Kongosta Suomeen

Kännykkäakkujen arvoketjut ovat pitkiä ja globaaleja. Pirkanmaan liiton vetämässä Tulevaisuuden akkuekosysteemi -hankkeessa on yli vuoden ajan selvitetty akkumateriaalien reittejä Suomeen. Hanke on tärkeä myös alkamassa olevan suomalaisen akkutuotannon kannalta vaikka niiden materiaaleista osa tuotetaankin Suomessa. Mukana on myös linkit taustaselvitykseen ja visualisointiin.

Volvo varmisti akkujen saannin – oma tehdas Belgiaan

Volvo on varmistanut tulevien sähköautojensa akkujen saannin ja allekirjoittanut kiinalaisen CATL:n ja korealaisen LG Chemin kanssa pitkä-aikaiset litiumakkujen toimitussopimukset. Akkukennot ovat tarkoitettu tulevan sukupolven Volvo- ja Polestar-autojen käyttöön.