Jyväskyläinen Firstbeat kertoo laajentavansa yhteistyötääb yhdysvaltalaisen Garminin kanssa kuluttajalaitteista huippu-urheiluun. Apuna on avoin API-rajapinta Firstbeatin sporttipalveluun.
Tag: älykello
Googlen käyttöjärjestelmä Suunnon älykelloon
Televisiokaiuttimet ja kuulokkeet kävivät kaupaksi
Teräväpiirtoisten 4K- ja suuren koon televisiokauppa kävi tammi-syyskuussa edelleen hyvin, mutta myös niiden äänentoisto kiinnostaa kasvasti ostajia, korostaa alan maahantuojajärjestö ETK katsauksessaan. Myös älykellojen kauppa ovat kovassa kasvussa, mutta kännyköissä tuli tammi-syyskuussa jo miinusta.
Sykekello lataa itsensä
ETK: Suomen televisiokauppa vilkastui alkuvuonna 2019
Uudet vimpaimet kiinnostavat edelleen suomalaisia
Suomalaisten innostus tuoreimpaan teknologiaan nousee esiin markkinointiyhtiö Dentsu Aegis Networkin Consumer Connection System (CCS) -selvityksessä. Näin Black Friday -ostohysterian kynnyksellä, selvitys paljastaa suomalaisten olevan kiinnostuneita kännyköiden ja tablettien lisäksi puettavasta elektroniikasta ja puheohjattavista virtuaaliassistentteistä.
Joustavaa elektroniikkaa vientituotteisiin
Joustavan elektroniikan avulla on mahdollista valmistaa älyvaatteita ja iholle kiinnitettäviä älykkäitä laastareita, joiden käyttömukavuus, suorituskyky ja kestävyys ovat merkittävästi nykyisiä kaupallisia tuotteita parempia. VTT ja TTY haluaisivat joustavaelektroniikkaa suomalaisiin vientituotteisiin.








