Suomeen SoC-järjestelmäpiirien suunnittelun huippukeskus

Suomeen on suunnitteilla Tampereen pilotin rohkaisemana Nokian ja yliopistomaailman yhteinen huippukeskus uusien SoC-järjestelmäpiirien kehittämiseen. Keskus on osa vireillä olevaa kansallista Siruja Suomesta –ohjelmaa, jolla halutaan tukea myös EU:n omavaraisuuden nostoa puolijohteissa.

Suomi tarvitsee oman mikropiiriohjelman sirujättejä vastaan

Samaan aikaan, kun suurvallat taistelevat mikropiiriosaamisen herruudesta, Suomella on alan toimijoiden mukaan mahdollisuudet nousta tietyillä osaamisalueilla jopa eurooppalaiseksi kärkimaaksi. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin kansallista siruosaamisen ohjelmaa EU:n lisäpanostuksin.

Tellabsin entisen tiloihin uusi datakeskus

Useita datakeskuksia Poismaissa operoiva atNorth avaa Suomeen kolmannen datakeskuksen. tietoliikenneyritys Tellabsin käytössä alkuaan olleisiin Espoon Sinimäentien tiloihin rakentuu 15 megawatin tehoinen huipputason datakeskus, jonka tilat yritys osti äskettäin kiinteistösijoitusyhtiö Tallbergilta.

EU rahoittaa kvanttiteknologian kaupallistamista

Kvanttiteknologia on yksi EU:n tärkeimpiä kehityskohteita. Siksi Euroopan unioni rahoittaa 19 miljoonalla eurolla eurooppalaista VTT-vetoista kvanttiteknologian kaupallistamishanketta, jolla parannetaan Euroopan nykyistä mikro-, nano- ja kvanttiteknologian infrastruktuuria.  Hanke käynnistyy ensi maaliskuussa.

Espoo myy maata uutta datakeskusta varten 26,6 miljoonalla eurolla

Espoon kaupunki kertoo myyvänsä Microsoftille noin 21,6 hehtaarin suuruisen maa-alueen Hepokorvenkalliosta Högnäsistä uutta datakeskushankkeen toteuttamista varten. Kauppahinta on noin 26,6 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päättää kaupasta lopullisesti kokouksessaan ensi maanantaina.

Espoo eteni innovaatiokisan semifinaliin

Espoo on päässyt Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailussa (iCapital) kuuden semifinalistin joukkoon. Muita ovat Aix-Marseille Ranskasta, Basaksehir Turkista), Espanja Madrid ja Valencia sekä Varsova Puolasta. Kisa järjestetään nyt jo kahdeksannen kerran.

Suomalainen kvanttitietokonevalmistaja keräsi 128 miljoonaa euroa

Suomalainen kvanttitietokoneiden kehittäjä IQM on saamassa World Fund rahaston johtamana 128 miljoonaa euroa rahoitusta laajentaakseen kansainvälistä liiketoimintaansa ja nopeuttaakseen kvanttitietkoneiden kehitystyötä. Ennen kesää yritys kertoi laajentavansa myös Espoon tuotantotilojaan.

Aallon tuotekehityskurssi juhlii 25-vuottaan

Aalto-yliopiston tuotekehityskurssi (Pdp) juhlii 25-vuottaan Espoon Otaniemessä. Perjantaina 13.5 5 tarjolla on kattaus kurssin tuloksia ja prototyyppejä Otaniemen Design Factoryssa. PÄIVITYS 15.5.2022: Mukana verkkolinkki tapahtuman videoesityksiin.